Dreameater Dei

Remu asuu tällä hetkellä ulkomailla eikä vaikuta Suomessa.

VH14-017-0662
Shetlanninponiori, musta, 101 cm
Syntynyt 5.9.2014, 25-vuotias ‒ täyttänyt 3 vuotta 5.12.2014
Kasvattanut Leandra, Virtuaalitalli Dei ‒ omistaa JP (VRL-01948), Huovilan Ratsutila
Kouluratsastus- ja valjakkoajopainotteinen, kilpailee tasolla Helppo B / vaativa

Palkinnot

KTK-III
Joulukuu 2018
17 + 16 + 17 + 16 = 66p.
VVJ-II
Kesäkuu 2019
7 + 40 + 20 + 17,5 + 15 = 99,5p.

Luonnekuvaus

Dreameater Dei, eli tutummin Remu, on perusluonteeltaan valtavan fiksu ja kärsivällinen ori. Toki tältäkin ponilta löytyy ne omat inhokkiaktiviteettinsa sekä huonot päivänsä, mutta ne ovat hyvin pieni osa Remun muuten rakastettavaa olemusta. Esimerkiksi ratsain Remu osoitti jo nuorena olevansa hyvin yhteistyökykyinen sekä nopea oppimaan, minkä vuoksi se nappasikin jo ensimmäisissä kouluratsastuskilpailuissaan luokkavoiton! Remu on sekä ihmisille että muille poneille varsin mukava kaveri jonka kanssa on ilo viettää aikaa.

Remu on tallissa varsin hiljainen joukkoonsulautuja. Se ei tykkää tehdä itsestään numeroa ja viettää aikaansa mielummin hamuilemalla viimeisiä heinänkorsia karsinansa pohjalta. Remun karsinaan voi astella sisään ilman sen kummempia varatoimenpiteitä, sillä tämä rauhallinen poni ei harrasta uhottelua taikka karkailua - se pikemminkin jää vain hölmistyneenä seuraamaan hoitajan toimia korvat hörössä. Tämän ponin saa aloittelijakin harjattua sukkelaan, sillä Remu vain seistä nököttää paikallaan tai jatkaa herkullisten heinänkorsien metsästystä. Satulan nähdessään voi hoitaja huomata Remun naaman valahtavan polviin asti: "ei! Mitä tahansa muuta paitsi satula!". Remu on aina ollut satulan suurin vastustaja ja se pullistaa välittömästi vatsansa vähintäänkin koko karsinan kokoiseksi huomatessaan joutuneensa tuon hiostavan lärpäkkeen uhriksi. Remun saakin huijata vyön sisään kiristäen sitä vain pykälä-pari kerrallaan muutamien minuuttien välein. Sillä välin suitset Remu ottaa kuitenkin vastaan varsin pienin vastusteluin.

Vaikka Remu onkin karsinassaan varsin mukava käsitellä, toista mieltä voivat olla esimerkiksi tämän ponin eläinlääkäri, kengittäjä ja pesijä. Eläinlääkäri selviää usein pois Remun luota vain happaman naaman ja luimistettujen korvien saattelemana, mutta kengittäjä ei suinkaan niin vähällä pääse, nimittäin muutamaan otteeseen on Remu yrittänyt sohaista miesparkaa takakaviollaankin. Kengittäjä voi mahdollisesti päästä kotiin pienemmin vahingoin jos joku hoitaja vaivautuu heilumaan Remun pään vieressä kaurakipon kanssa tarkastuksen ajan, mutta sitten Remu purkaakin turhautumisensa hoitajaansa - tämän takia kengittäjäparka jätetäänkin usein oman onnensa nojaan Remun kanssa. Vesipesuja Remu ei myöskään voi sietää, ja pesuboksiin jouduttuaan alkaa Remu välittömästi steppailemaan, hyörimään ja pyörimään kuin mikäkin rodeosonni. Onneksi kaikesta tästä huolimatta Remu on maasta käsin varsin helppo käsitellä - se tulee tyytyväisenä taluttajansa perässä suuntaan kuin suntaan. Myöskin traileriin Remu astelee erittäin tyynesti, eikä poistuminenkaan tuota ongelmia.

Yritteliäs Remu on jokaisen tavoitteellisen poniratsastajan unelma. Pieneksi poniksi Remusta lähtee todella matkaavoittavat ja pyörivät askeleet ja se on todella herkkä avuille. Remu ei ole koskaan harrastanut mitään shettismäisiä venkuiluja, vaan se myötäilee ratsastajaansa tasoon katsomatta ja yrittää aina parhaansa. Jo nuorena Remu oppi erilaiset väistöt ja käännökset hyvin nopeasti, ja siitä huokuu yhä edelleenkin tietynlainen yrittämisen halu, jonka voi vain Remun selässä tuntea. Siirtymiset sujuvat Remun kanssa kuin tanssi, ja myös pienet esteet ylittyvät Remun kanssa silloin tällöin - tosin usein puomit voivat tulla vatsan mukana alas maahan. Kouluratsastuksen lisäksi Remulla kilpaillaan myös valjakkoajossa, jossa se tekee niin ikään tasaisia suorituksia. Remu on kuitenkin ratsuna menestynyt paremmin, sillä esimerkiksi valjakkoajon tarkkuusosuudessa eivät kartiot tahdo pysyä pystyssä Remun rymistelessä niiden läpi.

Muiden ponien kanssa Remu tulee hyvin toimeen ja se onkin orilaumansa "rauhanvartija". Remu ei tykkää liian raisuista leikeistä ja tyytyykin vain ruohikon nakertamiseen muiden ponien painiessa - rauhallisina hetkinä Remu käy kuitenkin tarjoamassa rapsutuksia muille poneile. Yksin ulkoilessaan Remu ottaa myöskin tehtäväkseen silputa koko aitauksen ja sen lähipiirissä olevan nurmikon lähes olemattomaksi sängeksi. Remun voi usein bongata mitä kummallisimmista asennoista sen kurotellessa kaulaansa tarhan ulkopuolella olevalle viheriölle. Hoitajilla onkin sitten täysi työ saada Remu raahattua lounaaltaan takaisin talliin - eikö Remu muista, että tallissa se lounas kuitenkin jatkuisi?

Sukuselvitys

i: Deatheater Dei
Ch, KTK-III
ii: Huvin Tobias
KTK-III, SHLA-I
iii: VIR MVA Ch Velvet Requiren KTK-III, VVJ-I, SHLA-I
iie: VIR MVA Ch Amber Claudine KTK-II, VVJ-I, SHLA-I, YLA2
ie: Siobhan Dei
VIR MVA Ch, KTK-I
iei: VIR MVA Ch Seamus v. Chetwood KTK-III, YLA2
iee: VIR MVA Ch Ward's Simbelmynë YLA2
e: Caetlin FK
KTK-III
ei: Dalbacks Bacardi
VIR MVA Ch
eii: VIR MVA Ch Sjoerd v.d. Gravewaard KTK-II
eie: Ch Bäckens Etna YLA2
ee: Caelan VIL
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, YLA2, SHLA-I
eei: VIR MVA Ch Charlélie KTK-II
eee: VIR MVA Ch Chardanae KTK-III, KRJ-II, ERJ-II, YLA2

Jälkeläistiedot

22.05.2015 she-o Päivärinteen Unisieppari (e. Kullan Vernissa)
13.06.2015 she-t Päivärinteen Bellissa (e. Päivärinteen Bonita)
06.08.2018 she-t Huovilan Twinkie (e. Mangon Twilight)

Kilpailutulokset

SHLA-rotunäyttelyt
28.04.2019 Valyrian Shetlands, LKV1/5 - I palk. + Paras veteraani (tuom. EmmiN.)

Valjakkoajo - 40 sijoitusta
13.10.2014 VVJ Brynhild, vaativa yhdistetty pareille, 1/21
22.06.2018 VVJ Ros Cirein, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 7/50
25.06.2018 VVJ Ros Cirein, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 1/50
27.06.2018 VVJ Ros Cirein, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 3/50
28.06.2018 VVJ Ros Cirein, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 5/50
13.07.2018 VVJ Liljelunds Rustholl, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 5/45
17.07.2018 VVJ Liljelunds Rustholl, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 2/45
01.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 4/26
07.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 5/26
09.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 4/26
14.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 1/26
16.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 1/26
20.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 3/26
24.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 4/26
01.09.2018 VVJ Viisikko, noviisi koulukoe yksilöille, 5/40
05.09.2018 VVJ Viisikko, noviisi koulukoe yksilöille, 3/40
06.09.2018 VVJ Viisikko, noviisi koulukoe yksilöille, 5/40
08.10.2018 VVJ Ristikallio, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 2/50
13.10.2018 VVJ Ristikallio, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 2/50
08.01.2019 VVJ Breandan, noviisi yhdistetty yksilöille, 4/33
12.01.2019 VVJ Breandan, noviisi yhdistetty yksilöille, 3/33
21.01.2019 VVJ Breandan, noviisi yhdistetty yksilöille, 3/45
23.01.2019 VVJ Kaihovaara, noviisi koulukoe yksilöille, 5/30
04.02.2019 VVJ Breandan, noviisi yhdistetty yksilöille, 1/45
13.02.2019 VVJ Vik Welsh Cobs, noviisi koulukoe yksilöille, 5/30
14.02.2019 VVJ Huvitus, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 2/30
18.02.2019 VVJ Huvitus, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 5/30
18.02.2019 VVJ Vik Welsh Cobs, noviisi koulukoe yksilöille, 2/30
27.02.2019 VVJ Walcott Shetlands, noviisi koulukoe yksilöille, 4/23
28.02.2019 VVJ Walcott Shetlands, noviisi koulukoe yksilöille, 1/23
05.03.2019 VVJ Huvitus, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 5/30
12.03.2019 VVJ Huvitus, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 1/30
14.03.2019 VVJ Huvitus, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 2/30
22.03.2019 VVJ Huvitus, noviisi koulukoe pareille, 4/18 (SHLA-Cup)
24.03.2019 VVJ Huvitus, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 3/30
29.03.2019 VVJ Huvitus, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 2/30
12.04.2019 VVJ Gestüt Helmwald, noviisi koulukoe yksilöille, 2/30
19.04.2019 VVJ Gestüt Helmwald, noviisi koulukoe yksilöille, 5/30
02.03.2019 VVJ Louhikartano, noviisi koulukoe yksilöille, 3/16
12.05.2019 VVJ Ponitila Adina, noviisi koulukoe yksilöille, 2/50

Kouluratsastus - 32 sijoitusta
13.10.2014 KRJ Petäjävaara, Helppo B, 1/48
17.10.2014 KRJ Brynhild, Helppo C, 5/40
18.10.2014 KRJ Brynhild, Helppo C, 1/40
19.10.2014 KRJ Juksula, Helppo B, 2/60
20.10.2014 KRJ Brynhild, Helppo C, 2/40
21.10.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 5/50
22.10.2014 KRJ Brynhild, Helppo C, 1/40
22.10.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 2/50
23.10.2014 KRJ Brynhild, Helppo C, 2/40
23.10.2014 KRJ Juksula, Helppo B, 2/60
23.10.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 7/50
24.10.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 1/50
24.10.2014 KRJ Dainty, Helppo B, 4/30
25.10.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 6/50
25.10.2014 KRJ Dainty, Helppo B, 2/30
29.10.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 5/50
27.07.2017 KRJ Cadogan Ponies, Helppo B, 2/30
29.07.2017 KRJ Cadogan Ponies, Helppo B, 3/30
21.02.2019 KRJ Kontola, Helppo C, 1/21
22.02.2019 KRJ Rushock Bog, Helppo C, 5/40
15.03.2019 KRJ Wyat Shetlands, Helppo C, 2/50
16.03.2019 KRJ Wyat Shetlands, Helppo C, 3/50
17.03.2019 KRJ Wyat Shetlands, Helppo C, 2/50
21.03.2019 KRJ Wyat Shetlands, Helppo C, 2/50
21.03.2019 KRJ Wyat Shetlands, Helppo C, 5/50
25.03.2019 KRJ Wyat Shetlands, Helppo C, 6/50
27.03.2019 KRJ Wyat Shetlands, Helppo C, 5/50
29.03.2019 KRJ Wyat Shetlands, Helppo C, 2/50
12.05.2019 KRJ Gestüt Helmwald, Helppo C, 4/30
15.05.2019 KRJ Gestüt Helmwald, Helppo C, 4/30
17.05.2019 KRJ Gestüt Helmwald, Helppo C, 2/30
18.05.2019 KRJ Gestüt Helmwald, Helppo C, 3/30

Valjakkoajovalmennukset (2 kpl)

21.4.2019 - narrin valmennus:

Saatuani tietää perustiedot Remusta olin suunnitellut ponille ja JP:lle valjakkotreeniä minkäpä muunkaan kuin tarkkuusajon parissa. Ori kuulemma usein rymisteli vain läpi kartioista, joten rakentelin kentälle yksinkertaista tehtävää, joka kyllä haastaisi valjakon, mutta ei kuitenkaan (toivottavasti) alkaisi pelkällä kartioiden ja pallojen lentelyllä ympäriinsä. JP sai verrytellä poniaan pääasiassa itsenäisesti. Remu oli kieltämättä erittäin reipas eikä tuntunut kovin paljoa keskittyvän yksityiskohtiin. Se totteli apuja kiltisti ja ihastelinkin ponin herkkyyttä, mutta ori oli myös suurpiirteinen ja kiireinen.

Alkuun tehtävänä oli tehdä yksinkertaista kahdeksikkoa ensin suuremmalla ympyrällä ja sitten pienemmällä. Kartiota tehtävässä ei ollut montaa, vain kaksi porttia kahdeksikon molemmilla ympyröillä. Remu taipui ympyröille hyvin, mutta kun tuli aika pienentää ympyrät enemmän volteiksi, Remu otti vain vauhtia ja nosti laukan.

"Pidäte, pidäte, pidäte. Seuraavaksi tulette käynnissä, kun ei kerran ravilla suju", totesin humoristisesti JP:n pidätellessä innostunutta poniaan. Remu vastusteli hieman käskyä kävellä, mutta herkkänä ponina totteli kuitenkin apuja. Käynnissä tehtävä sujuikin huomattavasti paljon paremmin, joten annoin luvan jatkaa ravilla.

"Tee kuitenkin siirtymä käyntiin aina suunnanvaihdon kohdalla. Sen pitää ymmärtää, ettei sovi juosta alta, tai ennemmin kärryjen edesä, pois", selitin. JP ohjasti Remua kärsivällisesti ja turhia hermostumatta eikä sortunut kiskomaan tai riitelemään orin kanssa.

Siirtymiset rauhoittivatkin Remua ja se alkoi keskittyä hieman paremmin tehtävään. Lisäsin valmennuksen edetessä kahdeksikolle muutaman portin, mutta en antanut sen vaikeampia tehtäviä tälle kerralle. Remu suoriutui hyvin myös lisäkartioista, vaikka JP joutuikin muistuttelemaan sitä usein siitä, ettei tarkkuuskokeessa ole tarkoitus mennä maratonvauhtia.

25.4.2019 - Humuttimen valmennus:

JP oli jälleen tilannut pari valmennusta, tällä kertaa valjakkoajon parissa, ja minä kilttinä hevosihmisenä matkasin kohti Pohjanmaata. Perillä olin ehtinyt tutustua Huovilaan näin parin kasvatin omistajana ennen varsinaista ohjelmaa, ja hyvän sään suomana meillä oli kenttä jälleen käytössä.

Kentälle saapui ensimmäisenä deiläinen Dreameater, ajurin mukaan Remu, jolla oli jo ikää kunnioitettavat 25 vuotta. Paitsi että papasta ei ikää nähnyt juuri harmaita turpakarvoja mukaan laskematta, sen verran nuorekkaasti ori huristeli ja puhisteli pitkin kenttää itsenäisten verryttelyjen aikana.

Remun kanssa keskityttäsiin tarkkuuteen omistajan toiveesta, sillä kuulopuheiden mukaan musta poni tykkäsi enemmälti olla törmäyskurssilla keilojen kanssa kuin ajella porteista nätisti läpi. Järjestin kuuden portin sarjan, joista osa saisi toimia tuplana. Rata lähti uraa pitkin kahdella portilla, josta tiukka käännös lävistäjälle ja kolmannen portin läpi. Kolmosen jälkeen tiukka oikea käännös neloselle, josta vitonen heti tiukasti vasemmalla. Kuudes portti vaati jälleen tiukan vasemman, ja tästä vielä neljännen portin läpi seitsemännen muodossa. Ei mitään monimutkaista käytännössä siis.

Ajuri lähti innosta puhisevan, nyt vetryneen pappaponin kanssa porteille, tosin Remun aloitteesta, ja heti ensimmäisellä Remu oli jo jossain muualla ajatustensa kanssa vetäen suoraan kohti oikeaa porttia. Pallo pomputteli pari metriä ja kävin noukkimassa sen paikalleen valjakon palatessa ohjeesta takaisin aloitukseen. Pyysin ohjia tiukemmalle ja ajuria pidättelemään mustaa oriaan siihen asti, että hän antaisi käskyn liikkua. Ajuri nyökytteli vakavana, ja tällä kertaa lähtö oli paljon hallitumman näköinen. Deiläinen ori selvisi ensimmäisen ja heti seuranneen toisen portin läpi nyt keskeltä ja kunnialla, ja käännöksen jälkeen kolmas meni samaan syssyyn. Neljäs portti meni ajurin ohjeesta hieman likelle oikeaa keilaa ja muistuttelin jälleen siitä keskittämisestä. Poniorhi painoi kohti vitosta aika reippaassa ravissa ja tällä kertaa vähän enemmän vasemmalle, hipoen pallon matkaansa ja jatkaen jälleen hirveässä kiireessä kohti kutosta. Tässä vaiheessa vihelsin jälleen pelin poikki ja ajuri riisui takkinsa hien noustessa kentän armottomassa paahteessa. Remu oli päässyt jälleen vähän liian itsenäiseen tekemiseen, joten vitonen ja kutonen käynnissä, seiskaan taas ravia. Muistutin ajajaa pidätteiden tärkeydestä ja voltilta kaksikko lähestyi jälleen portteja. Käynti oli aika reipastahtista, mutta tällä kertaa pappa kulki niistä siististi läpi. Seitsemäs portti meni läpihuutona sitten ravissa.

Kaksikko ajoi radan vielä pari kertaa läpi lähinnä vauhtia säätäen ja Remun keskeltä kulkuun keskittyen, ja jokainen suoritus parani niin kuin pitikin. Loppukäynneille siirtyessä JP saapui jo seuraavan valmennettavan kanssa ja annoin palautetta deiläisen tekemisestä. Orin suurin synti oli varmasti sen kiire kaikkialle ja sen keskittymiskyvyn herpaantuminen, joten se vaati jatkuvaa aktiivista osallistumista kärryiltä. Muuten Remu oli osaava ja oikein hyvin tekevä oriherra, jonka elämäniloa oli ilo katsella!

Kouluratsastusvalmennukset (1 kpl)

Ceryn valmennus:

Remu sai hymyn huulille. Se näytti oikealta mörökölliltä pimenevässä syysillassa. Mörököllin sijaan se oli kuitenkin luonteeltaan jotain muuta. Remu otti avut vastaan kyseenalaistamatta ja oli muutenkin hyvin kuuliainen. Kuitenkin temmossa oli hieman hiomista. Aina tilaisuuden tullen ori hiljensi vauhtia ja pahimmassa tapauksessa rikkoi laukan. Ratsastajan täytyi olla tarkka pohkeenkanssa ja reagoida jos tempo hiljentyi. Lyhyillä sivuilla ratsastajan tuli koota Remua niin paljon kuin suinkin ja pitkälle sivulle nostaa iso pyörivä laukka. Ratsastaja sai nousta kevyeen istuntaan ja ottaa kaiken irti hiljentäen ja siirtyen taas käyntiin lyhyelle sivulle. Tehtävä toi Remun liikkeisiin napakkuutta ja ratsastajakin uskalsi käyttää pohjetta ja nauttia vauhdista. Valmennus sujui loppua kohden erinomaisesti. Varsinkin kun ratsastaja ei enää käyttänyt voimiaan jatkuviin pohjeapuihin.

Kaikki tämän sivuston materiaali © JP, ellei toisin mainita     ·     Tämä on virtuaalitalli / virtuaalihevonen