Eihän sitä ollut silmiään uskoa, kun heinäkuisena keskiviikkoaamuna makuuhuoneen ikkunaa vasten rummutti raekuuro, eikä lämpötilakaan noussut koko päivänä yli 11 asteen. Iltapäivällä rakeet ja sade väistyivät pois jyrisevän ukkosen tieltä. Dimma oli kuitenkin pakko ratsastaa, mutta onneksi tiesin, että tätä rautaisilla hermoilla siunattua ponia ei mitkään pikku paukahtelut hetkauttaisi.

Löysin Dimman sateen velliyttämän tarhan pohjalta, jonne se oli piehtaroinut itselleen ja mahalleen makuusijan. Minusta tuntuu, että nähdessään minut kypärä päässä Dimma aisti, että nyt ollaan menossa tekemään töitä, ja se pulttasi takapuolensa kiinni mutavelliin niin sisukkaasti kuin kykeni. Hän päätti, että tässä olen ja pysyn. Hyvät viisi minuuttia kiskottuani jääräpäistä tammaa ylös maasta, iski yhtäkkiä ukkonen niin kovaa ja niin lähellä, että pelkäsin taivaan repeävän kahtia. Jopa viilipytty-Dimma säikähti niin, että se aivan vahingossa singahti ylös seisomaan. ”Hahaa”, kälähdin, ja lähdin kiskomaan itseensä pettynyttä Dimmaa talliin varusteltavaksi.

Dimman mutaisen turkin pesu tuntui vievän iäisyyden. Siinä välissä kaatosadekin oli ehtinyt alkaa uudestaan – onneksi ymmärsin rakennuttaa tälle talille upouuden maneesin, ajattelin. Saatuani taisteltua Dimmalle satulankin selkään, olimme valmiita lähtemään töihin. Taluttaessani täysissä vermeissä olevaa Dimmaa tallin halki kohti ovia, käveli minua vastaan tallityttö Riina. Hän kysyi, mihin oikein olemme matkalla. ”Reenaamaan tietenkin”, totesin, ja yritin jatkaa matkaani. Riina pysäytti minut ja kysyi, ”etkö ole kuullut? Salama iski meidän sähköpylvääseen – sähköt on poikki toisella puolella tilaa. Edes maneesin ovea ei saa auki. Ja tuskin tuonne kaatosateeseen haluat ratsastamaan.” Katsoin ovenraosta ulos ja totesin, että moisessa sateessa ratsastaminen voisi päätyä lopulta hevosuinniksi. Dimma voitti siis tämän erän ja sai jäädä putipuhtaana lämpimään talliin odottelemaan parempia olosuhteita. Vannon, että kun poistuin karsinasta suitsien ja satulan kanssa, Dimma näytti minulle kieltä.

Muutaman kouluvalmennuksen jälkeen olikin valjakkoajon vuoro. Ensimmäisenä oli JP poninsa Dimman kanssa ja aiheena oli tänään tarkkuusajot. Ensin valjakko sai veryttellä melko itsenäisesti suurilla ympyröillä sekä siirtymisillä. Dimma oli todella tahmean oloinen, mutta JP selvästi tunti poninsa hyvin ja veryttelyn jälkeen tamma alkoikin olla jo virkeä. Lähdimme ensin hakemaan tuntumaa tarkkuusajoon aivan helpolla radalla. Tamma oli vielä hitusen jäykkä, joten käännökset olivat vähän hankalan näköisiä. Pyysin heitä tulemaan radan vielä kerran nyt oikein rauhallisessa käynnissä ja oikein taivuttelemaan liioitellusti. Dimma oli vähän hämmentyneen oloinen, mutta taipui kuitenkin nätisti. Tulimme samaisen radan vielä kerran ravissa ja sen jälkeen laukassa. Ensin Dimma ei oikein pysynyt laukassa, vaan rata oli todella epätasaisen näköinen, sillä tamma meni välillä laukassa ja välillä ravissa. JP saikin seuraavalla kierroksella tehdä tosissaan töitä, että sai ponin pysymään laukassa koko radan ajan.

Jatkoimme nyt haastavammalla radalla, jolla ponia piti oikeasti vähän taivuttaa. Ensimmäinen kierros olikin vähän takkuinen, mutta radan ollessa tuttu se sujui paremmin. Laukassa rata olikin aika vaikea, sillä Dimma ei tuntunut vieläkään olevan oikein hereillä. Virheitä he eivät tehneet, mutta he suoriutuivat niin hitaasti, ettei sillä suorituksella vielä mitään voitettu. Pyysinkin ohjastajaa tekemään muutaman kunnon laukkapyrähdyksen. Vasta nyt tamma alkoi virkistyä oikein kunnolla. Nyt rata sujui paremmin, vaikka vauhtia olisi saanut ollakkin vielä enemmän. Valjakko tuli vielä yhden radan laukassa, se sujui heiltä yllättävän hyvin. Dimma toimi ihan kivasti kärryjen kanssa, mutta tammassa oli kova työ saada hereille.

Enpä edes muista, koska olisin viimeksi shetlanninponia valmentanut. Asiaan saatiin kuitenkin muutos mustan, hieman pyöreähkön Päivärinteen Diva e Donnan astellessa tikittävine askelineen hiekkakentälle - se näytti juuri niin tyypilliseltä pikkuponilta omine ajatusmaailmoineen ja mielipiteineen, että ihan kauhistutti (en yleensä sorru yleistämään, mutta). Pidin pääni tässä ajatusmallissa myös alkuverryttelyjen ajan, kun pistin valjakon suorittamaan erilaisia kaarevia uria ja ympyröitä; tammaa ei näyttänyt työnteko kiinnostavan, ja ohjastajan otsalle muodostui hikikarpaloita jo valmennuksen alkumetreillä. Työstimme pitkään ja perusteellisesti Dimman ja JP:n kanssa eteenpäinpyrkimystä vahvistavia tehtäviä, joissa suurieleisesti pyysimme tammaa esimerkiksi raville tai laukalle - loppua kohden tämän oma into alkoi löytyä sieltä tiukan "olen vähän junttura enkä suostu mihinkään" -kilven alta. Siinäpä se päivän työsaldo suurin piirtein olikin, ja ihan tyytyväisin mielin pyysin parivaljakkoa loppuverrytteilyille: shetlanninponi alkoi lämpenemään työnteolle loppua kohden, ja siihen olimme pyrkineetkin!

Päivän viimeisenä oli vuorossa shetlanninponitamma Dimman ja JP:een kouluvalmennus. Tamma näytti ihan siltä, kuin sen nukkuma-aika olisi mennyt jo, sillä se löntysteli uneliaan näköisenä eteenpäin. Lähdimmekin tekemään heti alkuun paljon siirtymisiä sekä taivutteluita. Ympyrät olivat välillä niin vaivalloisen näköisiä, että teki mieli laittaa silmät kiinni. Vähitellen tamma alkoi kuitenkin heräillä horroksestaan ja tuli vähän paremmin avuille. Ei se vieläkään kovin halukkaasti liikkunut, mutta suunta oli selvästi parempaan.

Jatkoimme veryttelyä kolmikaarisella kiemurauralla, johon tehtiin joka mutkaan voltit sekä suorille sivuille pysähdykset. Ensin tehtävä ei oikein sujunut, kun takaisin raviin siirtymisessä meni puolet kiemurasta, mutta ratsastajan ahkeruus palkittiin ja lopulta tehtävä alkoi sujua todella hyvin. Tamma jopa alkoi tulla peräänantoon, eikä ratsastajan tarvinnut enää joka askeleella potkia sitä eteenpäin. Siitä jatkoimme harjoittelemaan pohkeenväistöjä ympyrällä ravissa. Dimma lähti valumaan helposti sisäänpäin, joten kehoitin ratsastajaa pitämään sisäpohkeen paremmin kiinni kyljessä. Itse väistöissä ei muuten on ollut ongelmaa, vaan tehtävä sujui oikein hyvin.

Loppuun lähdimme vielä työstämään laukkaa. Yllätyksekseni se pyöri todella hyvin jo heti alusta lähtien. Harjoittelimme vielä hieman siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Ne sujuivat hyvin, vaikka välillä ratsastajalla kestikin hieman kerätä ravi takaisin kasaan siirtymisen jälkeen. Kehoitin häntä valmistelemaan siirtymisiä hieman paremmin ja ennakoimaan, jotta ne sujuisivat vaivattomammin. Ratsastajan keskittyessä normaalia enemmän, sujuivat siirtymisetkin lopulta oikein mallikkaasti. Loppuun otimme vielä muutaman kerran laukanvaihdon käynnin kautta, vaikka se olikin vähän haastavampi tehtävä ratsukolle. Ne sujuivat kuitenkin yllättävän hyvin. Siihen olikin aika lopettaa ja kehoitin ratsastajaa tekemään vielä pitkät rennot loppuravit.

Saavuin Huovilaan valmentamaan paria ponia kouluratsastuksessa. Ensimmäisenä vuorossa oli Dimma, joka saapui kentälle lämmittelemään ratsastajansa kanssa. Heti alkukäyntien jälkeen jouduin jo hoputtelemaan ratsukon työskentelyä, Dimma kun oli liikkeissään hyvin jäykkä. Kehotin ratsukkoa tekemään siirtymisiä käynnistä raviin, pysähdyksiä ja siitä suoraan raviin lähtöä. Dimma oli aluksi hieman jäljessä ja hidas reagoimaan, mutta napakammat pohkeet ja kannustava ääni saivat siihen jo vähän toimintaa. Pyysin ratsukkoa tekemään temponlisäyksiä ravissa pitkillä sivuilla, mikä sai Dimman jo enemmän hereille ja kuulolle. Dimma pyrki jo paremmin eteenpäin ja työskenteli takaosallaankin, joten pyysin ratsukkoa tekemään pari pääty-ympyrää keskilaukassa ja sitten keskiravissa. Pienen tauon jälkeen alkoi varsinainen tehtävä, eli pohkeenväistöt. Neuvoin ratsukkoa menemään lävistäjälle, josta aluksi mentäisiin alkupuolikas pohkeenväistöä ja loppu käyntiä suoraan eteenpäin. Aluksi ratsu oli hieman vino pitkään sivuun verrattuna, mutta ratsastaja korjasi tämän pian ja pohkeenväistö alkoi sujua paremmin ja Dimma selvästikin keskittyä enemmän. Kehotin ratsukkoa menemään pari kierrosta keskikäynnissä, tehden pysähdykset ja peruutukset pitkien sivujen keskellä. Suunnanvaihdoksen jälkeen uudestaan lävistäjälle ja pohkeenväistö ravissa koko matkan ajan. Dimma näytti täysin keskittyneeltä ja kuuliaiselta, joten en voinut kuin kehua ratsukon työskentelyä. Ratsukko sai vielä kokeilla pohkeenväistöä pitkillä sivuilla, sekin sujuen pienen kokeilun jälkeen oikein sujuvasti. Lopuksi parin raviympyrän, kokoamisen ja temponlisäyksien jälkeen kiitin valmennukseen osallistumisesta ja Dimmalle sai antaa pitkät ohjat ja ison kiitoksen.

Hyvin toimi Huovilassa palvelu, sillä olimme juuri vasta ehtineet lopettaa edellisen valmennuksen tehtävät, kun JP:n ensimmäinen ratsu haettiin talliin ja seuraava tuotiin kentälle. Tai no, hieman ehkä raahattiin, sillä Donna-ponin mielestä kaunis kevätpäivä ei ollut hyvä aika työskentelylle. Juttelimme alkukäyntien ajan ratsukon historiasta ja ongelmista, minkä seurauksena päätimme, että tänään työskentelisimme reippautta hakevien tehtävien parissa. Jo alkuraveissa halusin, että JP ajattelisi ainoastaan eteenpäinpyrkimystä. Vielä ei ollut väliä, kuinka hyvin poni olisi kuolaimella, kunhan se liikkuisi aidosti eteenpäin. Alkuun Donna hieman heitteli häntäänsä ja lisäsi näennäisesti vauhtia ilman jalkojensa avaamista, mutta vähitellen JP:n jaksaessa pyytää sitkeästi, alkoi Donnan jalat irtoamaan ja meno näyttämään paremmalta. Kun alkusysäys eteenpäinpyrkimykseen oli löydetty, siirryimme suurelle pääty-ympyrälle, jossa otimme tehtäväksi taivutukset ja siirtymiset. Käynnissä asetus oli lievästi ulospäin ja sisäpohkeen tuki vahva, kun taas ravisiirtyminen olisi täysin suoralla ponilla ja ravityöskentelyssä asetus normaalisti sisään ja ulkopohkeen tuki selkeä. JP:llä kesti itse saada oma päänsä mukaan tehtävään, mutta kun ratsastaja tajusi, mitä milloinkin piti tehdä, alkoi tehtävä sujua hienosti. Donna yllätti niin ratsastajan kuin valmentajan alkaessaan jopa ennakoimaan siirtymisessä seuraavaa asetusta, minkä vuoksi suoristamisvaihe nousi tärkeäksi vaiheeksi. Loppuun otimme samaa vielä laukka- ja käyntityöskentelyllä, mitä Donna jaksoi hetken tsempata hienosti, kunnes väsymys alkoi iskeä. Lopettelimme treenin pitkillä loppukävelyillä maastossa ja annoin kehut niin ratsastajalle kuin ratsulle.