Huovilan Elegia

Ellu asuu tällä hetkellä ulkomailla eikä vaikuta Suomessa.

VH19-017-0111
Shetlanninponitamma, mustankirjava, 100 cm
Syntynyt 15.6.2018, 14-vuotias ‒ täyttänyt 4 vuotta 15.7.2018
Kasvattanut JP, Huovilan Ratsutila ‒ omistaa JP (VRL-01948), Huovilan Ratsutila
Kouluratsastus- ja valjakkoajopainotteinen, kilpailee tasolla Helppo B / noviisi

Palkinnot

VVJ-I
Syyskuu 2019
6 + 40 + 22 + 20 + 15 = 103p.

Luonnekuvaus

Huovilan Elegia eli tutummin Ellu on aina liikkeessä oleva poni. Ellua tulet tuskin koskaan tapaamaan happamana korvat lerpattaen, sillä tämä tamma tuntuu olevan aina hyväntuulinen ja valmiina leikkimään. Varsana Ellu aiheutti jopa hieman päänvaivaa allekirjoittaneelle lopputtomalla energiallaan ja "hauskalla" huumorillaan - edes laitumelta karsinaan Ellua ei saanut siirrettyä ilman kaahailua, pukittelua tai puskemista. Iän karttuessa Ellu sisäisti käytöstavat eikä nykyään täysikokoisena shetlanninponina harrasta ryöstelyä tai muuta vaarallista, mutta se tykkää edelleen kiusata hoitajiaan ja peuhata tarhakavereidensa kanssa niin kauan, kunnes ne kyllästyvät ja joutuvat pistämään Ellun ruotuun.

Tallissa Ellu yrittää aina saada seinänaapureistaan tai tallikäytävän ihmisistä itselleen seuraa. Ellun karsinaan sopii astella sisään määrätietoisin askelin ja pistää poni riimuun välittömästi, sillä vaikka Ellu ei ryöstäkään talutettaessa, sillä ei ole ongelmaa yrittää puskea avoimesta ovesta ulos vapauteen, jos siihen on mahdollisuus. Ellun voi hoitaa karsinassa sidottuna tai käytävällä ketjuissa, sillä paikallaan se seisoo nätisti heti ymmärtäessään, että karkailu ei tule onnistumaan. Helposti pitkästyvä ja leikkimielinen Ellu on tunnettu sen omaperäisistä leikeistään, joita se yrittää hoitajalleen tarjota harjauksen ohessa. Esimerkiksi harjojen heittely, hoitajan vaatteiden syöminen tai kavioiden nostamattomuus maasta puhdistusta varten ovat sellaisia leikkejä, jotka saavat Ellun silmät tuikkimaan huvituksesta.

Ellu toimii pääasiassa valjakkoajossa, mutta sillä ratsastetaan myös toisinaan. Ellu on tasainen suorittaja ja tekee vain ja ainoastaan ohjastajansa tasoisia ratoja, ei yhtään enempää. Ellua ei voi juuri kuvailla järin miellyttämisenhaluiseksi: se kyllä tekee mitä käsketään, mutta ei ala yrittämään mitään ylimääräistä, mitä siltä ei pyydetä. Tai osata pyytää kunnolla. Ellu on myös poikkeuksellisen hankala saada heräteltyä alkuverkassa. Usein Ellu alkaa olemaan parhaimmillaan vasta sitten, kun treeni on ohi. (Tätä kannattaa hyödyntää kisaamalla päivän aikana monessa luokassa.) Ellu ei välttämättä kuulosta kaikista mukavimmalta ponilta ajaa, mutta Ellussa hienoa on se, että sen kanssa on helppo seurata omaa kehittymistään ohjastajana. Jos Ellu änkyröi, niin kehittymisen varaa on. Jos Ellu tekee jotain täsmälleen niin kuin tahdottiin, niin silloin saa taputtaa itseään selkään.

Ratsuna Ellu on mielestäni jopa haastavampi kuin kärryjen edessä. Mikään ei saa tätä vänkää ponia niin hauskuuttuneeksi kuin ratsastajan ahdinko ja ärtymys. Jos Ellu sattuu olemaan oikein pahalla keppostelutuulella, voi koko alkuverryttely olla yhtä taistelua, kun Ellu ei suostuisi edes kaviouralle kävelemään kaarrosta. Laukkapätkät harvoin onnistuvat ilman edes yhtä pientä pukkia, ja kiemuraurillakin on hauska lähteä puskemaan väärään suuntaan lapa edellä. Ellun kyljet ovat kuin lyijystä valetut, joten Ellusta ei saa ratsastuskelpoista kukaan muu kuin vähintään yhtä puupäinen ratsastaja kunnon kouluraipalla. Ellun kanssa kisoissa käynti on aina yhtä jännäriä - koskaan ei voi tietää, päättyykö rata kauniiseen kiitokseen vai itsensä ratsastajattomaksi pukittaneen tamman pyydystämiseen kentältä.

Sukuselvitys

i: Ferro v.d. Zanneshof
rtkrj, 97 cm, FIN
KTK-II
ii: Rävbergs Ludde iii: Flixnäs Turbo
iie: Gregjers Linda
ie: Rojal's Flaming Rose iei: Gullbergs Aslan
iee: Vehkamon Fancy Queen
e: Huovilan Heresia
mkrj, 103 cm, FIN
VVJ-II, KRJ-II
ei: Stendahls Helios
KTK-II
eii: Stendahls Hyperion
eie: Stendahls Theia
ee: Tyfors Unique eei: Björkgårds Matrix
eee: Norrbro Sunlight Scarlet

Jälkeläistiedot

16.03.2019 she-t Huovilan Kamomila (i. Mangon Baltic Blizzard)

Kilpailutulokset

Valjakkoajo - 40 sijoitusta
28.06.2018 VVJ Liljelunds Rustholl, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 3/30
01.07.2018 VVJ Liljelunds Rustholl, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 4/30
06.07.2018 VVJ Liljelunds Rustholl, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 5/30
09.07.2018 VVJ Liljelunds Rustholl, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 5/30
10.07.2018 VVJ Liljelunds Rustholl, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 3/30
11.07.2018 VVJ Zurück, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 4/24
11.07.2018 VVJ Zurück, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 2/24
15.07.2018 VVJ Wyat Shetlands, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 3/37
19.07.2018 VVJ Zurück, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 1/24
20.07.2018 VVJ Brusque Ponies, noviisi koulukoe yksilöille, 2/50
20.07.2018 VVJ Zurück, noviisi kestävyyskoe yksilöille, 1/24
21.07.2018 VVJ Brusque Ponies, noviisi koulukoe yksilöille, 5/50
21.07.2018 VVJ Brusque Ponies, noviisi koulukoe yksilöille, 4/38
21.07.2019 VVJ Moana part breds, noviisi koulukoe yksilöille, 2/39
22.07.2018 VVJ Brusque Ponies, noviisi koulukoe yksilöille, 3/50
25.07.2018 VVJ Wyat Shetlands, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 1/37
26.07.2018 VVJ Brusque Ponies, noviisi koulukoe yksilöille, 4/38
01.08.2018 VVJ Brusque Ponies, noviisi koulukoe yksilöille, 1/38
02.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 5/26
04.08.2018 VVJ Maybeck Stud, noviisi yhdistetty yksilöille, 4/20
15.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 1/26
22.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 3/26
23.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 5/26
27.08.2018 VVJ Viisikko, noviisi koulukoe yksilöille, 3/50
30.08.2018 VVJ Zurück, noviisi tarkkuuskoe pareille, 2/26
04.09.2018 VVJ Viisikko, noviisi koulukoe yksilöille, 5/40
04.09.2018 VVJ Viisikko, noviisi koulukoe yksilöille, 5/40
06.08.2019 VVJ Fellbury Stud, noviisi koulukoe yksilöille, 5/36
06.08.2019 VVJ Riemunkirjava, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 3/17
07.08.2019 VVJ Fellbury Stud, noviisi koulukoe yksilöille, 2/36
22.08.2019 VVJ Fellbury Stud, noviisi koulukoe pareille, 2/27
23.08.2019 VVJ Fellbury Stud, noviisi koulukoe pareille, 3/27
24.08.2019 VVJ Fellbury Stud, noviisi koulukoe pareille, 3/22
26.08.2019 VVJ Fellbury Stud, noviisi koulukoe pareille, 3/27
30.08.2019 VVJ Fellbury Stud, noviisi koulukoe pareille, 3/27
02.09.2019 VVJ Mörkövaara, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 6/40
03.09.2019 VVJ Mörkövaara, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 4/40
04.09.2019 VVJ Mörkövaara, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 5/40
05.09.2019 VVJ Mörkövaara, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 5/40
07.09.2019 VVJ Mörkövaara, noviisi tarkkuuskoe yksilöille, 2/40

Kouluratsastus - 26 sijoitusta
20.06.2018 KRJ Duán Stable, Helppo B, 7/50
28.06.2018 KRJ Majorithy Arabians, Helppo C, 3/30
30.06.2018 KRJ Wyat Shetlands, Helppo B, 1/34
01.07.2018 KRJ Kärmeniemi, Helppo B, 2/40
10.07.2018 KRJ Kärmeniemi, Helppo B, 1/40
11.07.2018 KRJ Kärmeniemi, Helppo B, 1/40
12.07.2018 KRJ Kärmeniemi, Helppo B, 4/40
12.07.2018 KRJ Brusque Ponies, Helppo B, 2/50
12.07.2018 KRJ Brusque Ponies, Helppo B, 5/50
16.07.2018 KRJ Brusque Ponies, Helppo B, 5/50
20.07.2018 KRJ Brusque Ponies, Helppo B, 3/50
28.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo B, 5/40
30.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo B, 2/40
31.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo B, 4/40
03.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo B, 6/40
04.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo B, 5/40
05.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo B, 1/40
06.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo B, 6/40
10.08.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo C, 3/23
13.08.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo C, 3/23
15.08.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo C, 2/23
26.08.2018 KRJ Rushock Bog, Helppo B, 3/30
15.08.2019 KRJ Fellbury Stud, Helppo C, 4/34
17.08.2019 KRJ Fellbury Stud, Helppo C, 2/34
24.08.2019 KRJ Stall Sjöholma, Helppo B, 2/23
26.08.2019 KRJ Stall Sjöholma, Helppo B, 1/23

Valjakkoajovalmennukset (2 kpl)

25.7.2018 - Sanin (VRL-01954) valmennus:

Tänään valmennettavanani oli shettistamma Ellu omistajansa JP:n kanssa. Tänään tarkoituksenamme oli harjoitella valjakkoajon tarkkuuskoetta. Valjakko oli jo kävellyt alkukäynnit sekä ottanut hieman ravia kentällä ennen saapumistani, joten siirryimme seuraavaksi taivuttelemaan ponia kunnolla. Kuulemani mukaan Ellu on vähän hitaasti lämpenevää sorttia. Olin siis henkisesti valmistautunut vääntelemään ja kääntelemään valjakkoa jokaiseen ilmansuuntaan. Ellu kuitenkin vertyi yllättävän nopeasti ja taivutteluihin ei tarvinnut uhrata kovinkaan paljoa aikaa. Tämä yllätti sekä minut että JP:n, joka oli kuulemma tottunut lämmittelemään Ellua kyllästymiseen asti.

Alkuveryttelyjen jälkeen aloimme työstämään siksakin muotoista sarjaestettä. Se oli Ellulle hieman vaikeampaa, sillä tamma ei ollut selvästikään tottunut vaihtamaan taivutusta nopeassa tahdissa. Ahkerien toistojen jälkeen tehtävä alkoi lopulta sujua paremmin ohjastajan terävien apujen ansiosta. Harjoittelimme samaa estettä vielä ravissa. Poikkeuksellisen nopeasti treeniin heränneellä Ellulla alkoi tässä vaiheessa olemaan jo vauhtia vähän turhankin paljon. Tämän seurauksena JP alkoi tahtomattaan keskittyä turhan paljon ponin pidättämiseen. Ratkaisuksi ongelmaan teimme muutamia temmon vaihteluita ravissa, jotta tamma saataisiin paremmin kuulolle. Tarkkuustehtäväkin lähti heti sujumaan paremmin, kun Ellu malttoi mielensä (tai siis koipensa).

Loppua kohden lähdimme työstämään vähän haastavampaa rataa ravissa. Se oli hieman noviisi-tasoa vaikeampi, mutta valjakolla oli jo niin paljon kokemusta, etten uskonut sen aiheuttavan liikaa vaikeuksia. Ravissa ei ollutkaan juuri ongelmaa, mutta laukassa JP:llä alkoi tulla jo kiire apujen kanssa. Treenasimme rauhallisesti vaikeimpia käännöksiä, joten pätkä pätkältä rata alkoi sujua aina vain paremmin. Pyysin valjakkoa tulemaan vielä kerran radan niin sanotussa kisanopeudessa. Muutama pallo putosi, mutta muuten valjakko suoriutui tehtävästä todella hyvin radan vaikeuteen nähden. Kaikki käännökset olivat sujuvan näköisiä. Siihen olikin hyvä lopettaa ja valjakko lähti loppukäynneille maastoon.

8.8.2018 - Sanin (VRL-01954) valmennus:

JP oli jo pitkän aikaa pyytänyt minua takaisin Huovilaan valmentamaan heidän ponejaan, joten olin viimein pakannut tavarani kasaan ja lähtenyt Pohjanmaalle kokonaiseksi viikonlopuksi. Heräsin aikaisin lauantaiaamuna valmentamaan viikonlopun ensimmäistä ponia, Ellua. Aloitimme perusteellisella alkuveryttelyllä, jonka aikana oli tarkoitus saada tamma taivuteltua ravissa ja käynnissä hyvin molempiin suuntiin. Ellu oli selvästi hyvin kankea ja tahmea, joten JP sai tehdä paljon kiemuroita, asetuksia sekä siirtymisiä tamman herättelyksi. Vähitellen Ellu alkoi vertyä ja tuli kuulolle paremmin, mutta se olisi silti saanut pyrkiä enemmän eteenpäin. Tämän oli kuitenkin nyt kelvattava, sillä puolentoista tunnin päästä minua odotteli jo seuraava valjakko.

Lähdimme ensin treenaamaan pääty-ympyröitä, eli taivuttamaan Ellua vielä vähän. Ellu oli selvästi lämmittelyiden jälkeen kyllästynyt jatkuvaan kippuralla kulkemiseen ja yritti heti ympyrällä lähteä punkemaan pois reitiltä, jos JP hölläsi asetusta vähänkin. Paneuduimme hetkeksi siis JP.n ohjasapujen määrätietoisuuteen jatkuvuuteen sekä katseella ohjaamiseen. Tukevilla ohjasavuilla Ellu lopulta suoritti pääty-ympyrät tyydyttävästi.

Jatkoimme ympyröistä lyhyiden välikäyntien jälkeen kolmikaariselle kiemurauralle ravissa. Tiesin tehtävän olevan hieman vaikea kankealle Ellulle, mutta tämän siitä juuri teki erityisen hyvän treenin. Ellu yritti ensin sitkeästi pudottaa kaarteissa käyntiin. Sen eteenpäinpyrkimys oli jälleen kadonnut täysin. Pyysin JP:tä irrottelemaan ponin kanssa laukassa muutaman pitkän sivun verran, jotta Ellun vauhtivaihde saataisiin silmään. Laukka todellakin teki Ellulle terää - yrittipä pieni kirjava jopa heittää parit ilopukit päästessään vauhtiin. Aidosti eteenpäinpyrkivän ponin kanssa tehtävä oli hitusen helpompi, mutta JP sai silti tehdä tosissaan töitä tehtävän onnistumiseksi. Muutaman hyvin menneen kiemurauran jälkeen aloimme lopettelemaan valmennusta tyytyväisinä. JP ja Ellu jäivät vielä hetkeksi kentälle ravailemaan ja kävelemään rauhallisesti, kun minä puolestani siirryin talliin hakemaan toiset aamukahvit ja odottelemaan seuraavaa potilasta.

Kaikki tämän sivuston materiaali © JP, ellei toisin mainita     ·     Tämä on virtuaalitalli / virtuaalihevonen