Virtuaalihevonen

RIP ✝ Rosie Cotton (20.2.2021)

Rosie Cotton

Ruunikonkimo suomalainen puoliveritamma, 167 cm
Syntynyt 13.6.2018, rekisterinumero VH18-031-0259

Kasvattanut JP, Huovilan Ratsutila
Omistaa JP (VRL-01948)

Kouluratsastuspainotteinen / Vaativa A
Kisaeläkkeellä

Luonnekuvaus

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun ostin kauniina kevätpäivänä Katilta upean Rubie-trakehnertamman. Rubie oli saapuessaan minulle jo 8-vuotias, joten luonnollisesti heti ihastuttuani tamman luonteeseen halusin päästä periyttämään sitä eteenpäin. Etsiskelin Rubielle sopivaa kouluoria kuukauden päivät, kunnes silmääni pisti Sorelin ori Keke. Keke oli kantakirjattu ja ensimmäisellä palkinnolla laatuarvosteltu holsteinori, siinä missä minun Rubieni oli vasta Suomeen muuttanut, kilpailematon keltanokka. Yrittänyttä ei kuitenkaan koskaan laiteta, joten otin rohkeasti Soreliin yhteyttä ja esittelin hänelle Rubien, udellen sen jälkeen ujosti Keken saatavuutta. Kaikeksi yllätyksekseni tämä varsin utopistinen yhdistelmä sopi Sorelille hyvin, ja Rubie pääsi mammalomalle jo ensimmäisen astutuksen jälkeen. Kesävarsa-Enkeli syntyi lopulta maailmaan varhain keskiviikkonaamuna kesäkuussa, ja näin juhlistimme Huovilan kaikkien aikojen toista puoliverikasvattia.

Enkeli on tullut luonteeltaan hyvin paljon varautuneeseen emäänsä. Olen täysin varma siitä, että nuorena Enkeli otti tuntemattomille irvistelevästä Rubie-emästään mallia, sillä eräänä kauniina päivänä huomasin, että Enkelikin oli ottanut tavakseen leikkiä pientä kiukkupussia jokaiselle uudelle henkilölle. Erityisesti Huovilassa pistäytyvät vierailijat saavat nähdä kyllästyneen mököttäjä-Enkelin, joka on hyvin kaukana siitä hevosesta, jota minäkin toisinaan kilparadoilla ratsastan. Enkeliä ei varmasti voisi vähempää kiinnostaa jonninjoutavat huhuilijat ja herkkuja tuputtavat ihmiset sen tarhan reunalla, ja näille tyypeille Enkeli kääntääkin tyynesti takapuolensa ja löntystelee heistä mahdollisimman kauas. Tätä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti - Enkeli ei myöskään oikein välitä uusista hevosista tallilla, ja erityisesti vilkkaaseen vaihtuvat shetlanninponit aiheuttavat Enkelissä paljon hermostusta.

Karsina on Enkelin pyhää aluetta, ja sinne Enkeli ei tahtoisi ihmisiä hyörimään. Kuten aiemmin mainitsin, erityisesti ennalta tuntemattomat ihmiset Enkeli ei päästä lähellekään itseään ennen pientä kiukuttelua, jolla Enkeli testaa, onko kyseinen ihminen tarpeeksi rohkea ansaitakseen tutustua siihen. Tällaiseen kiukutteluun kuuluu muun muassa takapuolen kääntäminen suoraan ihmistä päin, höystettynä napakoilla hännän huiskautuksilla ja takajalkojen koukisteluilla, luimukorvia tietenkään unohtamatta. Enkeli osaa olla tosissaan pelottavan oloinen hevonen niin tahtoessaan, mutta siinähän se juju onkin - Enkeli vain esittää pelottavaa, mutta tosielämässä se ei ole koskaan ketään potkaissut tai muutenkaan satuttanut tahallisesti. Itsevarman ja johdonmukaisen käsittelyn jatkuessa säännöllisesti Enkeli lopettaa pian uhkailuleikkinsä, ja tyytyy vain seisoskelemaan paikallaan korvat lerpattaen hoitotoimenpiteiden ajan. Enkeli ei tästäkään huolimatta nauti ihmisten hääräämisestä sen karsinassa, joten Enkeli sopii aina hoitaa käytävällä ketjuissa - jos ei muuten, niin erityisesti satuloinnin ajan. Tämä toimenpide kannattaa hoitaa pois alta aina nopeasti yhdellä, määrätietoisella liikkeellä, sillä mitä pidemmäksi aikaa satulointia jää hiomaan, sitä suuremmaksi kasvaa todennäköisyys saada hampaanjäljet käsivarteensa. Perun siis edellä sanomani väitteen, ettei Enkeli satuttaisi ketään tahallaan: satulointi tuo tämän tamman sisäisen piraijan esille.

Vuosien mittaan Enkeli muuttui kauniista, syvän tummanruunikosta täysin vitivalkoiseksi, sirorakenteiseksi kouluratsuksi. Jo varsana Enkeli esittele meille liidokasta raviaan laitumella emänsä vierellä, ja silloin jo haaveilin niistä päivistä, kun pääsisin vihdoin kouluttamaan Enkeliä kilpahevosekseni. Herkän Enkelin kanssa oli nuorena vaikeuksia löytää yhteinen sävel, mutta mitä pidemmälle vuodet ovat menneet, sitä vahvemmaksi yhteistyö on muuttunut. Enkelillä on joka tapauksessa hyvin marginaalinen käsitys hyväksyttävistä avunannoista: tämän tamman pasmat saa äärimmäisen nopeasti sekaisin esimerkiksi hytkymällä, potkimalla tai nykimällä suitsista. Tammamaisina päivinä jopa pelkästään hieman epätasainen istunta tai epävakaa käsi saa Enkelin tarjoamaan pieniä pukkeja pohkeenväistön sijaan. Enkeliä saa ja täytyykin ehdottomasti ratsastaa istunnalla ja muilla minimaalisilla avuilla, sillä tämä tamma lukee ihmisiä niin herkästi, ettei muuta edes tarvita. Enkeli kulkee juuri niin kauniisti kuin siltä oman osaamisen rajoissa kehtaa pyytää, minkä vuoksi minä itse kilpailenkin Enkelillä vain Vaativa A-tasolle asti, vaikka tammalla olisi kevyesti potentiaalia korkeammallekin.

Sukuselvitys

i: Kerberos PB
holst, prn, 166 cm
KTK-II, KRJ-I
ii: Leviathan
holst, m, 168 cm
VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I
iii: Solar Spectacle
holst, m, 170 cm
iie: Vanira May
holst, rn, 167 cm
ie: Mask of Venom
holst, rn, 167 cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I
iei: Alcott
holst, m, 169 cm
iee: Dewdney
holst, rn, 164 cm
e: Rosenhof Rubie
trak, rnkm, 169 cm
KRJ-I
ei: Valentin
trak, trn, 175 cm
KRJ-II
eii: Cavalcade
trak, tprn, 177 cm
eie: Vedette
trak, rn, 168 cm
ee: Rosa
trak, mkm, 165 cm
KRJ-I
eei: Kästner
trak, tprn, 164 cm
eee: Roserna
trak, mkm, 169 cm

Jälkeläiset

synt. 11.06.2019 fwb-t Rosie Chic isä Saboteur om. JP

Kilpailutulokset

KRJ kouluratsastus - 43 sijoitusta

01.07.2018 Hiprakka, Vaativa B, 5/29
03.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 4/20
06.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 2/21
06.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 3/20
08.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 3/20
09.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 3/20
10.07.2018 Hiprakka, Vaativa B, 1/29
12.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 1/21
12.07.2018 Hiprakka, Vaativa B, 2/29
14.07.2018 Hiivuri, Vaativa B, 2/30
15.07.2018 Hiivuri, Vaativa B, 3/30
16.07.2018 Hiivuri, Vaativa B, 1/30
19.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 3/21
19.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 1/20
20.07.2018 Hornanhovi, Vaativa B, 3/21
20.07.2018 Hiprakka, Vaativa B, 3/29
11.08.2018 Mandelbacke, Vaativa B, 2/8 (68,690 %)
14.08.2018 Riemunkirjava, Vaativa B, 3/30
20.08.2018 Ristikallio, Vaativa B, 1/40
21.08.2018 Ristikallio, Vaativa B, 3/40
30.08.2018 Ristikallio, Vaativa B, 6/40
01.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 1/40

01.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 1/40
02.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 5/40
03.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 5/40
04.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 6/40
06.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 1/40
08.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 4/40
19.09.2018 Riemunkirjava, Vaativa B, 6/47
21.09.2018 Riemunkirjava, Vaativa B, 5/47
22.09.2018 Riemunkirjava, Vaativa B, 4/48
30.09.2018 Harmaatuuli, Vaativa B, 11/167 (79,286 %)
02.10.2018 Riemunkirjava, Vaativa A, 2/24
07.10.2018 Riemunkirjava, Vaativa A, 3/24
19.10.2018 Hiivuri, Vaativa A, 4/30
20.10.2018 Hiivuri, Vaativa B, 2/30
20.10.2018 Lehmusvaara, Vaativa B, 2/30
21.10.2018 Hiivuri, Vaativa B, 1/30
21.10.2018 Hiivuri, Vaativa A, 5/30
22.10.2018 Hiivuri, Vaativa B, 4/30
31.01.2019 KRJ Cup, Vaativa A, 11/130
31.03.2019 KRJ Cup, Vaativa B, 1/184
30.09.2019 KRJ Cup, Vaativa A, 5/34

Päiväkirja

2.11.2018   KRJ Champions -kokemus

Tänä vuonna minä pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan KRJ Champions -ratsastustapahtuman, jossa kilpaillaan ikäluokittain parhaan kouluratsun tittelistä. Tapahtuma on nelipäiväinen, ja jokaisen päivän jälkeen vain tietty määrä ratsukoita pääsee jatkamaan seuraavaan osaan. Jokaisen kisapäivän myötä myös luokkien taso vaikeutuu. Meiltä Huovilasta Championsiin lähti neljä hevosta: Alli, Enkeli ja Kendall KRJ Young Champion -luokkaan, sekä Rubie KRJ Champion -luokkaan. KRJ Young Champion oli 5-8 vuotiaiden hevosten ja ponien luokka, joilla on ennestään vähintään 8 starttia, ja KRJ Champion 9-15 -vuotiaille hevosille, jotka ovat sijoittuneet vähintään 15 kertaa.

Ensimmäisenä kisapäivänä Young Champion-luokassa taso oli K.N. Special. Alli ja Enkeli pärjäsivät luokassa hienosti, napaten 74,118 % (14. sija) ja 70,000 % (33. sija) tulokset. Kendall tippui pois heti ensimmäisenä päivänä, sillä vaikka sen 61,765 % tulos olisikin oikeuttanut tamman jatkamaan, oli sen sijoitus vasta 89., ja vain 75 ensimmäistä pääsi jatkoon. Champion-luokassa taso oli Helppo B ja Rubien tulos oli 57,500 % (78. sija), minkä vuoksi tamma tippui pois heti.

Toisena päivänä lähdimme positiivisin mielin matkaan Allin ja Enkelin kanssa. Enkelin kanssa toisen päivän verkat sujuivat jo erinomaisesti, sillä uusissa paikoissa kovasti jännittävä Enkeli tuntui rauhoittuvan samana säilyvästä kisapaikasta ja tutuista hevosista ympärillään. Toisena päivänä Young Champion -luokan taso oli Helppo B. Molemmat tammamme suorittavat jälleen radat upeasti, Alli 69,167 % (29. sija) ja Enkeli 67,778 % (34. sija) prosentein. Molemmat neidot siirtyivät siis automaattisesti jatkoon kolmanteen kisapäivään.

Kolmantena päivänä Enkelistä alkoi ehdottomasti jo paistaa tutun paikan positiivinen vaikutus sen hermoihin. Enkeli ei tuntunut ollenkaan omalta, herkkähipiäiseltä itseltään, vaan heti noustessani satulaan verryttelyalueella se tuntui siirtyvän suorittamismielentilaan. Enkeli sijoittuikin Helppo A-tasoisessa luokassa kahdeksanneksi 72,500 % prosentein, jääden siis juuri nippa nappa pois seitsemän sijoittuneen joukosta! Alli suoriutui jälleen hienosti ja tasaisesti luokasta 62,727 % prosentein, mutta 37. sija ei riittänyt viemään tammaa jatkoon finaalipäivään. Alli, joka on myös toisinaan hieman varautunut saapuessaan tyhjälle kisakentälle, oli myös hienosti kolmen päivän aikana kerännyt itsevarmuutta ja kestävyyttä - tämä kokemus on aivan varmasti tehnyt Allin pokalle pelkkää hyvää!

Neljäs päivä eli finaalipäivä ratsastettiin siis Enkelin kanssa yksin. Luokka oli tänä päivänä Kür Helppo A ja mukana oli enää 25 parasta ratsukkoa ensimmäisen päivän 111:sta. Luokan taso oli kova ja allekirjoittanutta kieltämättä hikoilutti kovasti ennen areenalle astumista, mutta kisapaikan vilinään jo tottunut Enkeli tuntui kuin eri hevoselta, kun se tyynen rauhallisesti odotteli kentän ulkopuolella edeltävän ratsukon suorituksen loppua. Enkeli liikkui suorituksen ajan uskomattoman kevyesti ja suorastaan ajatuksen voimalla, hyvä kun minun tarvitsi edes ohjaa puristaa niin Enkeli arvasi jo, mikä seuraava liike on. Enkelin upea suoritus tienasi meille 71,429 % ja 6. sijan, mikä jälleen harmiksemme jäi juuri kärkiviisikon ulkopuolelle. Vertailun vuoksi viidennes eli viimeinen sijoittunut ratsukko luokassa oli saanut 72,381 %, eli vain alle prosentin enemmän kuin me Enkelin kanssa. Tästä eittämättä fyysisestä kisaputkesta Enkeli ja Alli saivat kiitokseksi pitkän viikonlopun ulkona ja palauttavat maastolenkit. Oli hienoa nähdä, kuinka kaksi omaa kasvattia, jotka toisinaan hieman tammamaisia ovat, keräsivät itsensä joka päivä ja tekivät päivä toisensa jälkeen yhtä upeita suorituksia! Näillä eväillä lähdemme ilomielin jatkamaan kohti tulevia koitoksia.

Kirjoittaja: omistaja

Kouluratsastusvalmennukset

23.7.2018   narrin valmennus

Tarkoitukseni oli teettää JP:llä ja Enkelillä laukanvaihtoja askeleessa sekä vastalaukkoja. Verryttelyssä huomasin, että peruspalikat ratsukolla olivat selvästi paikallaan, pientä korjattavaa toki oli rentouden kanssa, mutta pääasiassa ratsukko puhalsi yhteen hiileen. Tehtävänä ratsukolla oli tehdä ensin iso pääty-ympyrä vastalaukassa ja lähteä siitä radan poikki, jossa tulisi tehdä laukanvaihto joka kolmannella askeleella huolellisesti valmistellen. Vastalaukka sujui Enkeliltä kuin vettä vain, tammalla on selkeästi erinomainen tasapaino, ja kun pyysin JPtä pitämään katseensa Enkelin ulkokorvalla, kimo ei kertaakaan vaihtanut laukkaa tai edes protestoinut. Laukanvaihdoissa sen sijaan oli hieman enemmän hiomista: jos avut eivät olleet täsmälleen kohdallaan, Enkeli teki laukanvaihdon sijasta pienen pukkihypyn. Ohjeistin JPtä pitämään ohjat käsissään niin, että tuntuma säilyy saman vaihdon läpi aavistuksen verran asettaen ja lantio sekä vatsalihakset tekevät rankat työt. Ratsukko sai hinkata laukanvaihtoja oikein urakalla, mutta lopputuloksena saimme nähdä erinomaisia, tasapainoisia vaihtoja jotka olisivat kouluradalla tuoneet pisteet kotiin!

25.7.2018   Hazelin valmennus

Puhtaan valkoinen, siro puoliveritamma oli vaikuttava näky ravatessaan pyöreänä kouluaitojen sisäpuolella. JP oli jo aiemmin maininnut Enkelin olevan hyvin herkkä hevonen, eikä mun tarvinnut pitkään tarkkailla kimoa liikkeessä huomatakseni sen. Aluksi tamma vähän kyttäili epäluuloisesti mua ja oli hieman hätäinen liikkeissään, mutta ajan kanssa se alkoi rentoutua. Ratsukko oli selkeästi ennenkin työskennellyt yhdessä, sillä JP näytti tietävän kaikissa tilanteissa, miten tammaa tuli käsitellä. Valmennuksen aikana treenattiin pääasiassa sulku- ja avotaivutusten lisäksi laukanvaihtoja, jotka näyttivät onnistuvan aina joka kolmannesta askeleesta joka toiseenkin. Enkelillä tuntui olevan varsin hyvä työmoraali, eikä se jarrutellut menoa lainkaan vaan suoriutui valmennuksesta kunnialla. Muutaman erittäin hyvin onnistuneen laukkapätkän jälkeen parivaljakko jäi tekemään itsenäiset loppuverryttelyt tyytyväisin mielin.

8.8.2018   Maria Prästin valmennus, Prästin ratsutila

Elokuinen sadepäivä pakotti valmentautumaan tänään sisätiloissa maneesin suojissa. Yksityisvalmennuksessa oltiin tultu jo siihen pisteeseen, että näin miten hevonen kulkee, mitä selässä tehdään ja mihin asioihin minun tulisi puuttua. "Hengitä! Älä jää puristamaan käsiä nyrkkiin, sillä silloin sulla jumittuu myös se olkapään ja hartian seutu, mikä vaikuttaa selkeästi heti keskivartalon työskentelyyn. Jokainen pieni osa-alue sen kropasta viestii tälle hevoselle joko jotain hyvää tai äärimmäisen huonoa. Tiedät sen itsekin, ettet pysty huijaamaan Enkeliä tai salaamaan siltä mitään. Ole seuraavassa laukannostossa ja käyntiin siirtymässä entistä tarkempi pehmeyden kanssa, sillä muuten joudut taas pyytelemään anteeksi seuraavat kymmenen minuuttia. Mä tiedän miten tuskaista se nyt voi siellä selässä olla, mutta sitä suuremmalla syyllä tarkkuutta ja lempeyttä!", ohjeistin tämän päivän valmennuksessa ratsastajaa upean valkoisen tamman selässä. Keskityimme Enkeli-tamman kanssa tänään erityisesti laukkatyöskentelyyn ja laukannostoihin sekä käyntisiirtymiin, mutta samalla tulimme treenanneeksi myös ratsastajan istuntaa kokonaisvaltaisesti kohta kohdalta. Teetin suurimman osan valmennuksen tehtävistä ilman jalustimia, jotta pääsin syynäämään istunnan entistä tarkemmin läpi ilman jalustimien tuomaa tukea. Tämän ratsukon vahvuutena oli paketin pysyminen kasassa erityisesti ravissa, mutta laukatessa tammalla nousi tänään kierrokset hyvin äkkiä ja ratsastajan reagoidessa napakasti tamman toimintaan, kiivastui neiti entisestään. Tasapainoa ja yhteistä säveltä siis pyrittiin hakemaan keinolla millä hyvänsä, mutta ihmeisiin ei toki yhden tunnin aikana päästy. Löysimme kuitenkin ratsastajalle avuksi erilaisia toimintakaavoja, joita ratsastaja saikin kotiläksyksi kokeilla hevosen kanssa kotitreenissä.