Sunnuntaina 22.9. minä, kolme tallityttöä ja ponit Miro, Serena ja Helmi otimme määränpääksi Keski-Suomessa sijaitsevan Sevrus Shetland Poniesin match show'n. Tämä olikin ensimmäinen match show jossa olin shetlanninponieni kanssa käynyt, joten tapahtuman kulku oli jokseenkin erilainen kuin perinteisissä näyttelyissä. Ensimmäisenä oriluokassa esiintyi oriimme Miro, joka nappasi hienosti punaisen ruusukkeen (paremman), ja palkittiin lopuksi kaikista punaisen ruusukkeen saaneista parhaaksi (PUN1). Myös Serena palkittiin punaisella ruusukkeella ja se oli tammojen PUN2. Helmin parina oli hieno, tummanrautias A.D. Madison-tamma, joka vei kuin veikin punaisen ruusukkeen. Helmi kuitenkin pääsi sinisellä ruusukkeellaan tammojen SIN1-sijalle, mikä tarkoitti jatkopaikkaa BIS-valintoihin Miron kanssa. BIS-kehässä Päivärinteen ponit siis loistivat: Helmi pääsi upeasti BIS III-sijalle, siinä missä Miro oli koko näyttelyn paras, eli BIS I! Kotiin vietiin siis useampikin ruusuke ja pieni pokaali.

Herätessäni tänä kauniina, toukokuisena aamuna, oli oloni suorastaan voittamaton. Elämä rullaa radallaan, kesä on saapunut ja olin täynnä uutta puhtia shetlanninponieni suhteen - mikäpä siis parempi idea kuin ottaa vastaan haaste nimeltään Helmi! Jo astellessani talliin tervehti pieni voikko minua luimistamalla korvansa, huiskaisemalla häntäänsä ja kääntämällä takapuolensa karsinan ovelle. Päättäväisesti kuitenkin avasin karsinan oven ja lähdin työntämään Helmiä takapuolesta ympäri karsinassaan. Helmi vastasi piiskaamalla ilmaa hännällään ja vetämällä naamalleen mitä kyrsiintyneimmän ilmeen - "onko tänään pakko?". Sain vaivoin talutettua (lue: kiskottua) Helmin pihalle ja sidottua sen harjauspuomiin, jossa harjasin, satuloin ja suitsin sen.

Kentälle päästyämme ja alkukäynnit löntysteltyämme keräsin ohjat ja aloin herättelemään tammaa temponlisäyksillä ja asetuksilla. Helmi tuntui vastaavan apuihin normaalia herkemmin. Aloin tekemään ravisiirtymisiä, eikä Helmi vaikuttanut olevan asiasta moksiskaan! Hymyilin leveästi ja ajattelin, että tästä tulee hyvä treeni. Päätin alkaa tekemään pysähdyksiä lyhyiden sivujen keskelle. Lähestyessämme sivun keskikohtaa aloin pidättämään Helmiä - mutta Helmi jatkoi marssimista nostaen pienen päänsä niin ylös kuin pystyi! Murahdin hieman ja yritin jatkaa tamman pysäyttämistä, mutta tuntui siltä, kuin tällä ponilla olisi jarruissa vikaa. Helmi puski ja puri kuolainta eikä suostunut kuin hieman hidastamaan tahtia. Yritin puolipidätteitä, asetusta, voltteja, mutta Helmi ei antanut periksi. Lopulta vasta nykäistessäni ohjista kovin voimin suostui Helmi seisahtamaan paikalleen. Hikisenä hauikset täristen taputin Helmiä lavalle ja jatkoin ratsastusta. Pysähdykset alkoivat luonnistumaan joka kerta hieman vähemmällä taistelulla, joten päätin ottaa mukaan takaosakäännökset jokaisen seisahduksen jälkeen - siitäkös Helmi tympääntyi! Jälleen alkoi puupäinen vastaan inttäminen, avuilta karkaaminen sekä omituiset peruutukset ja pohkeenväistöt, vain pysähtymisen välttämiseksi! Pyyhin hikeä otsaltani; "me voidaan jatkaa tätä peliä vaikka koko ilta, mulla ei ole mihinkään kiire!", tuhahdin ponille allani.

Ensimmäistä kertaa viikkoihin olin uppoutunut ratsastukseen sellaisella itsepäisyydellä ja voimalla, että ajantaju kirjaimellisesti katosi minulta kokonaan. "Meneekös teillä vielä kauan?" kysymys herätti minut viimein todellisuuteen, kun huomasin muuan ratsuttajan seisovan kentän porteilla Ruusun kanssa. Olin paininut Helmin kanssa jo yli tunnin! En kuitenkaan luovuttanut ennen kuin sain Helmin tekemään vielä viimeisen, onnistuneen takaosakäännöksen. Sitten heitin ohjat tamman kaulalle, annoin isot taputukset ja vedin ensimmäistä kertaa syvään henkeä sitten taistelun alun. Toin Helmin harjauspuomille ja huuhtelin sen jalat ja selän kylmällä vedellä. Lähtiessäni taluttamaan Helmiä kohti tarhaa, pisti Helmi yht'äkkiä liinat kiinni ja jäi nököttämään paikalleen. "Ja nyt sä sitten sen tajusit".

Päivärinteessä järjestettiin 1.11 halloween-maastoretki neljälle shetlanninponille. Sain itse kunnian vetää letkaa noin tunnin mittaisella lenkillä. Olisin tietysti voinut ottaa alleni jonkun maastovarman ja rohkean ponin, mutta ei - päätin että tänään haastan itseni ja vien Helmin katselemaan lähimaisemia. Helmi osoitti mieltään jo karsinassa: se kääntyili turhautuneen oloisena poispäin minusta ja meinasi jopa napata torahampaillaan käsivarrestani kiinni kun toin satulan karsinaan. Yhden todennäköisesti mustelmaan johtavaan yhteenoton jälkeen raahasin satuloidin Helmin tallipihaan ja odottelin muiden ratsastajien saapumista. Sitten alkoi matka uljaiden pikkuponien.

Retki alkoi reippaalla käynnillä pitki tyhjää maantietä. Ilma oli kylmän kolea ja taivas oli harmaan värinen. Helmi kulki lyhyin, jännittynein askelin ja säpsähteli aina kuullessaan jotakin kavioiden kopseesta tai ihmisten äänistä poikkeavaa. Ensimmäiset raviaskeleet Helmi otti niin reippahasti että se onnistui säikäyttämään minutkin. Sain jatkuvasti tehdä temponvaihteluita ja taivutuksia Helmillä jotta saisin sen huomion kiinnitettyä muuhunkin kuin ympärillä oleviin asioihin. Ravin jälkeen siirryimme kävelemään muuan hämärälle metsäreitille. Siellä Helmi otti jälleen asiakseen säikkyä kaikkea mahdollista ja päästellä mahdollisimman omituisia ääniä näin tehdessään. Selvisimme kuitenkin muuten metsän lävitse suhteellisen kunniakkaasti - mutta eipä ne Helmin temput siihen loppuneet.

Kun saavuimme metsästä pellon reunalle, oli aikaa ottaa muutamat laukat. Helmi oli tosin pienessä päässään päättänyt, että nyt rikotaan shetlanninponien nopeusennätys laukassa - ja niin lähdimme liikkeelle sellaisella vauhdilla, että säikäytin taas itseni puoliksi hengiltä, minä kun olin Helmin tasaisen hitaaseen tahtiin tottunut. Seuraavan laukkapätkän otin hieman skeptisellä mielellä - ajattelin, että seuraavaksi päädyn tuonne mullan sekaan ponien poljettavaksi. Tällä kertaa Helmi ei kuitenkaan ampaissut matkaan kuin raketti, mutta sain silti tehdä tasaiseen tahtiin pidätteitä, ettei vauhti olisi jälleen kasvanut liian villiksi. Paluumatkan kuljimme rauhallisesti kävellen. Ajattelin että nyt voisin hetken hengittää, mutta saimme kokea vielä viimeisen halloween-yllärin, kun puskasta ponkaisi tiellemme pieni peura! Siitäkös Helmi hepulin sai, ja otti muutaman hurjan laukka-askeleen etuviistoon - ja minä jälleen sydän kurkussa pyyhin hikeä. Tallipihalla riisuin Helmin sen varusteita ja nautiskelin kuumaa glögiä kanssaratsastajien kanssa. Siinähän naureskeltiin, että koskaan aikaisemmin elämäni aikana en ole saanut noin säikähdellä halloweenina!

Tällä kertaa valmennettavanani oli hidas ponitamma, joka kyllä asettui ja taipui kauniisti mutta liikkui hitaammin kuin mummo lumessa. Alkuverryttelyjen aikana haimme tammaan vähän reippautta ja terävyyttä, joskin ilman manittavia tuloksia. Helmi laahusti eteenpäin maahansidottua käyntiä ja ravia kiinnostumatta lainkaan ohjastajansa yrityksistä saada poniinsa mitään eloa.

Valjakon kanssa hiottaisiin tarkkuusradan asioita. Olin kasannut pienen radan puomeista ja kartioista, joiden väli oli alkuun huomattavasti suurempi kuin valjakon leveydyn (joten riitti kun ohjasi vähän sinne päin). Ensimmäinen kierros menikin opetellessa rataa, sen jälkeen pienensin välejä ja aloitimme treenin. JP ohjasi tarkasti ja varmasti, Helmi liikkui eteenpäin hivenen virkeämpänä kuin aiemmin. Tahti oli edelleen varsin unettava, ja suurin osa ohjeista joita JP valmennuksen aikana sai liittyivät nimenomaan Helmin askelluksen rivakoittamiseen. JP:n valitsemissa teissä ei ollut mitään vikaa, radan ollessa kapeimmillaankin puomit ja kartiot pysyivät paikoillaan JP:n ohjastaessa poninsa tasaisen varmasti niiden välistä. Ainoa asia, josta minulla on huomautettavaa on vauhti, Helmi saisi ehdottomasti liikkua reippaammin. Se ei kuitenkaan treenejä haitannut, kisoissa vauhdin puute voi kostautua.

Ihana voikko shetlanninponitamma verrytteli ohjastajineen saapuessani valmentamaan. JP oli verrytellyt tammaansa jo hieman, joten aloittelimme yksinkertaisilla siirtymisillä Helmin vaikuttaessa hieman tahmeahkolta. JP käytti muutaman kerran ajopiiskaansa tamman lautasilla, jonka jälkeen Helmi palautui selvästikin maanpinnalle ja skarppasi siirtymissä paljon näpsäkämmin. Ravi-käynti siirtymät vaikuttivat sujuvan loppujen lopuksi todella eleettömin avuin, joten jatkoimme siirtymiä laukasta raviin. Helmi vaikutti laukassa hieman vahvalta, joten pyysin ottamaan sen pari kertaa laukasta suoraan pysähdykseen, jonka jälkeen se olikin kuolaimestaan paljon herkempi, eikä näyttänyt painavan ollenkaan kädelle. Siirtymät sujuivat mainiosti myös laukasta, joten annoin valjakon kävellä pienen hetken suunnitellessani tehtävää.

Kasasin valjakolle tarkkuuskokeen tyylisen tehtävän, joka tuli ajaa nopeasti keiloja kaatamatta läpi. Tällä kertaa ratamme sisälsi kuusi 'estettä'. Ennen rataa muistutin JP:tä pitämään poninsa sopivassa rytmissä ja pitämään sen kaarteissa hyvin tasapainossa, muistaen ulko ja sisäohjan tukevan avun. Tehtävä tultiin ensin ravissa, eikä se näyttänyt tuottavan tälle valjakolle minkäänlaista ongelmaa! Laukassa Helmi selvästi innostui, mutta pysyi kokoajan ohjastajansa kuulolla ja suoritti tehtävät juuri niin kuin pyydettiin - yksikään keila ei kaatunut. Pyysin kehumaan Helmiä, sillä se suoriutui radasta todella mainiosti. Kun vain jatkatte harjoittelua samaan rataan, kuoriutuu Helmistä varmasti todella kiva valjakkoponi!

iitäpä olikin aikaa kun viimeksi olin valmentanut ketään valjakkoajossa. Helppo alku ei ollut, sillä jo ohjastajan noustessa Helmin kärryille, saattoi ilmapiiristä päätellä ettei Helmi ollut mikään säyseä ja pikkuinen pullaponi. Lähdimme alkuun harjoittelemaan Helmin kanssa sen kuuliaseksi saamista. Muutamia kertoja joutui ajaja hiukan raipalla näpäyttämään, ennenkuin kärryt keinahtivat käyntiin ja poni lähti raviin. Ensialkuun tuntui toivottomalta saada ponia hidastamaan ensin käyntiin, ja sitten vielä nostamaan uudestaan ravin, mutta kun kärryjen kyydissä istuva ohjastaja näytti kuka oikein määrää, rupesi ponikin hiukan vastahakoisesti kuunnella käskyjä ja apuja. Kun työskentely alkoi näyttää edes jotenkuten toimivalta, kokeilimme pujottelua kartioiden välistä. Tamma ei olisi ensin tahtonut millään taipua sellaisiin mutkiin mitä vaadittiin, mutta kun ohjastaja taas kerran kannusti ponia reippaasti ääniavuilla eteenpäin, alkoi tuokin sujua. Tätä pujottelua saivat he kuitenkin jatkaa, sillä poni oli vieläkin hiukan vastahakoinen menemään käyntiä reippaampaa askellajia. Suurensin kartioiden väliä hippusen, jotta valjakko mahtuisi kiertämään tolpat laukassa. Tämä tuotti ongelmia, ja jouduin lähes tauotta neuvomaan ohjastajaa miten saisi ponin takaisin uralle. Helmi kun alkoi jyrätä kartiot ja tallustella päin seinää! Jouduimme viettämään loppuajan hioen Helmin kuuliaisuutta ja tarkkuutta laukkakartioilla, mutta se kannatti. Valmennuksen lopussa laukka sujui kartoilla oikein hienosti!

Tulin tallille ajoissa, että ehdin rakentaa puomikujat nurmikentälle JP:n ja Helmin verrytellessä. Kehotin valjakkoa verryttelemään reippaasti, reipasta ravia ja kunnolla laukkaa, että pikkutamma saa paikat auki. Helmi teki työtä käskettyä, mutta pälyili epäluuloisesti ympärilleen. Heittäessäni yhden puomin maahan siten, että se kolahti toiseen, Helmi pompahti kesken laukan eteenpäin ja heitti pari pukkia säikähdyksestä. Verryttelyn jälkeen valjakko sai luvan tulla puomikujaan ensin käynnissä. Kuja oli moniosainen ja pitkä, siinä oli eri reittejä ja ulospääsyjä. Aluksi valjakko meni helpointa reittiä käynnissä ja ravissa, kunnes lisättiin haastavuutta eri reiteillä ja nopeammilla temmoilla. Lopuksi otettiin vielä laukassa helppo, suorahko reitti muutamia kertoja. Kokonaisuudessaan Helmi yllätti minut täysin. Alun säikkyilystä huolimatta se keskittyi sataprosenttisesti kujatehtävään, ei hötkyillyt tai aristellut vaan painatti menemään täydellä innolla.

Olin saapunut valmentamaan minulle upouutta ponia, voikkoa shetlanninponia Helmeä. Poni oli heti alkukättelyssä näyttänyt, että sitähän ei työnteko kiinnosta. Matka taittui siis erittäin tahmeasti. Ratsastaja sai alkuverryttelyjen aikana Helmen edes joten kuten kuulolle, mutta edelleen se tykkäsi monesti testata ratsastajansa päättäväisyyttä ja yritti poiketa uralta tai siirtyä hitaampaan askellajiin. Kun poni oli saatu lämmiteltyä, käskin ratsukon tekemään muutamia pysähdys-peruutus-harjoitusravi -tehtäviä. Poni pysähtyi kyllä mielellään eikä peruutuskaan suurempia ongelmia tuottanut, mutta ravi oli kuin syöpää tälle tahmatassulle. Ratsastaja sai näpäyttää raipalla muutamaan otteeseen ja käskeä Helmeä oikein kunnolla ennen kuin se nosti vastentahtoisesti ravin. Jokaiseen kulmaan oli myös tehtävä voltti, jonka aikana ratsastajan oli ratsastettava sisäpohkeella kohti ulko-ohjaa ja saada se vauhti lähtemään sieltä ponin takajaloista. Takaisinpäin vauhtia ei pitänyt kovinkaan paljon ottaa vaan enneminkin miettiä joka sekunti eteenpäin. Seuraava tehtävä oli kolmikaarinen kiemuraura, jota tultiin ensin ravissa ja keskityttiin taivutuksiin ja asetuksiin. Helmi suoriutui oikein mallikkaasti tässä askellajissa. Kun tarkoituksena oli ottaa suoralla linjalla laukkaa ja kaarevilla ravia, alkoi pieniä laiskuusongelmia näkyä. Helmi protestoi ponimaiseen tapaan laukannostoa ja pari kertaa kipittikin hurjaa kiitoravia laukan sijasta. Kun olin saanut puristettua ratsukosta pari hyvää siirtymistä kiemurauralla, päästin sen loppuverkkaamaan.

Helmi ja JP verryttelivät jo kentällä, kun kurvasin tallin pihaan. Ratsastajalla näytti olevan vaikeuksia saada ratsunsa pysymään hereillä ja liikkeellä. Helmi näytti varsin vetelältä ja siihen päätin tämän valmennuksen aikana tehdä muutoksen. Tarkoituksena oli alun perin harjoitella vastalaukkoja, mutta päätin unohtaa ne ainakin näin aluksi. Kehotin JP:tä ensin laukkaamaan kevyessä istunnassa täysin hiljaa. Jos poni meinasi itse tipahtaa raville, niin toki sitten tuli toimia, mutta muuten laukassa jalka ja käsi aivan paikoillaan. Tästä Helmi piti ikään kuin tiputtaa raville ja pysyä edelleen hiljaa. Laukan jälkeinen ravi kun yleensä on hieman suurempaa ja reippaampaa kuin ehkä muuten, ainakin tällaisella ratsulla. Alkuun Helmi oli jatkuvasti hyytyä laukassa, mutta kun JP muutaman kerran muistutti, että eteenpäin oli mentävä, niin poni kyllä tajusi sen. Usean raviin tiputuksen ja uuden laukannoston jälkeen Helmi alkoi ravaamaan huomattavasti isommin ja reippaammin kuin alkutunnista. Kehotin myös JP:tä jatkossa laukkaamaan enemmän kevyessä istunnassa. Hitaan hevosen laukassa istuessaan alkaa kuka tahansa helposti puskemaan istunnalla ja se tekee liikkeestä aina vain hitaamman. Hieman alkutunnista reipastuneen Helmin kanssa ehdittiin vielä kokeilemaan muutama vastalaukka kiemurauralla ja ne sujuivat melko hyvin. Poni jaksoi kantaa itseään hienosti ja siihen oli hyvä lopettaa. Jätin ratsukon loppuverryttelemään itsenäisesti.

Kaunis ja pörröinen vaalea Helmi sekä hänen ratsastajansa JP saapuivat tallin pihaan. JP varusti poninsa ja lähti kentälle verryttelemään. Katselin heidän menoaan hetken aikaa, kunnes aloitimme valmennuksen. Käynnissä aloitettiin taivuttaen ja tehden siirtymiä. Helmi tuntui aluksi todella laiskalta, joten lähdettiin työstämään herkkyyttä ravissa. Ratsukko sai tehdä paljon siirtymiä sekä temponvaihteluja, joiden avulla tamma alkoi herkistymään ja reipastumaan. Siirryttiin laukkatehtäviin, tehden suuria pääty-ympyröitä sekä kahdeksikkoa. Kahdeksikon risteyskohdassa ravin kautta laukan vaihto. Tämän onnistuessa tehtiin vielä laukassa muutamat kolmikaariset. Tehtävät onnistuivat ratsukolta hienosti. Laukkojen jälkeen loppuravit, eteena-alas ratsastettuna. Loppukäynnit he lähtivät kävelemään maastoon.

Helmi-niminen shetlanninponi oli alkuverryttelyn aikana hieman hidas ja tahmea. Ratsastaja yritti viritellä ponia parempaan vireeseen, ja alkuverryttelyn jälkeen ponitamma etenikin hieman reippaammassa tahdissa. Valmennuksen aikana keskityttiin taivuttaviin tehtäviin ja siihen, että tamma vastaisi ratsastajansa apuihin mahdollisimman hyvin. Yksi valmennuksen aiheista oli volttikahdeksikko ravissa ja laukassa. Ravissa Helmin vauhti hiipui, koska kääntäminen hidasti sen vauhtia huomattavasti. Helmin ja ratsastajan yhteistyö parani kuitenkin voltti voltilta, ja kun ravivoltit olivat tarpeeksi huolellisesti tehtyjä, pyysin ratsastajaa alkaa työskentelemään laukassa. Laukassa Helmi kulki yllättävän hyvin eteen, vaikkakin ratsastaja joutuikin kunnolla töihin saadakseen ponin kulkemaan tarpeeksi reippaasti. Volttikahdeksikot laukassa onnistuivat ratsukolta hyvin, vaikka Helmi yrittikin itse pienentää voltteja hieman liikaa. Loppuravien aikana Helmi näytti jo yllättävän hyvältä ja se oli hyvin taipuisa. Yleisesti valmennus sujui kohtuullisen hyvin, vaikka Helmi ei aina olisi halunnut heti totellakaan ratsastajaansa.

Helmi liikkui reippaasti, mutta hieman pitkänä. Se suorastaan laahasi takajalkoja mutta osasi pitää ratsastajan tyytyväisenä hakeutumalla muotoon ja reagoimalla apuihin terävästi. Kuitenkaan muoto ei ollut mitä haettiin ja sitä havainnollistettiin paljon peilien avulla. Helmi oli selvästi tottunut hieman löysempään ohjasotteeseen. Pilvilinnoissa liihottava tamma hieman protestoi tiukkaan ohjasotteeseen, mutta huomasi pian olevvan helpompaa vain kasata itsensä ja työskennellä. Pian ponin koko kroppa oli käytössä ja muoto juuri niin pyöreä kuin toivottiinkin. Helmin askel on hyvin terävä ja siirtymiset olivat siksi hieman tönkköjä. Niihin haluttiin sulavuutta ja pehmeyttä mitä haettiin tekemällä paljon erilaisia siirtymisiä erilaisissa tilanteissa. Helmi hakee helpotusta treeniin ennakoimalla paljon, mutta kun sillä ei ollut mitään kykyä ennakoida, liikkeet olivat pehmeämpiä kun se teki töitä hetkessä.