Hopewood Connemaras

RIP ✝ Hopewood Morning Mist (20.2.2021)   KTK-II

VH18-035-0116
Connemaranponitamma, perlino, 145 cm
Syntynyt 8.8.2018, 8-vuotias ‒ kasvattanut JP, Hopewood Connemaras
Omistaa JP (VRL-01948), Hopewood Connemaras
Yleispainotteinen, kilpailee tasolla Helppo A / 90 cm

Luonnekuvaus

Kaunis sinisilmäinen Misty syntyi elokuun alussa 2018 kahdesta vahvasti esteitä taitavasta ponista koulupainotteiselle tallille. Mistya lähdettiinkin kouluttamaan vahvasti sekä koulussa että esteillä nuoresta pitäen, yrittäen säilyttää tasapainoisen osaamisen niin, ettei toinen lajeista nousisi tammalle huomattavasti vahvemmaksi. Aikuisiällä Misty taitaa yhtä lailla sekä helpot koulukiemurat että hieman alle metriset esteradat, mutta tamman sydän tuntuu silti sykkivän enemmän vauhdikkaan esteratsastuksen suuntaan. Kun Mistyyn tutustuu kilpakenttien ulkopuolella, ei yhtään tarvitse arvuutella miksi - Misty nimittäin on meneväinen poni, joka nauttii vauhdista ja tekemisestä.

Misty on luonteeltaan pirteä ja aktiivinen poni, mutta myös hieman omapäinen sellainen. Misty ei pelkää osoittaa mieltään, jos sitä ei jonain päivänä huvita tanssia hoitajansa pillin mukaan. Mistya ei suinkaan tarvitse pelätä tai sen hoitoon varautua kypäröin ja haarniskoin, mutta sen kanssa täytyy ehdottomasti olla jämpti, ettei tamma pääse yläkynteen mielipiteineen. Kaapin paikka on hyvä osoittaa Mistylle arkisissakin päivän askareissa, kuten talutuksessa, lastauksessa ja pesuissa, jo ennen kuin temppuilu ehtii edes alkaa. Erityisesti taluttaessa Misty tuntuu olevan koko ajan kuin ladattu ase, joka saattaa saada hepulin hetkellä millä hyvänsä - tamma on siis hyvä taluttaa reippaasti määränpäähänsä tiukalla otteella.

Tallissa Mistyllä on tekemisestä pulaa, ja tamman voikin usein löytää karsinastaan marssimasta ympyrää seiniä myöten. Misty kannattaa hoitaa karsinassa sidottuna, tai jos mahdollista, käytävällä. Paikallaan seisoskelu ei ole lainkaan Mistyn juttu, ja joutuessaan kököttelemään paikallaan pitkiä aikoja alkaa tamma purkaa hermostumistaan hampaidensa avulla. Mistyn kanssa helpoimmalla pääsee toimittamalla asiansa mahdollisimman nopeasti ja määrätietoisesti pois alta - Misty ei valitettavasti ole yksi niistä poneista, joita voi halia ja pusia jokaisen harjanvaihdon välissä. Ollessaan erityisen tympiintynyt Misty ei suostu ottamaan edes satulaa lähellekään itseään, joten nopeampi on aina parempi tämän ponin kanssa.

Ratsuna Misty on mukavan reippaasti liikkuva ja osaava, mutta ilman kokenutta ratsastajaa tästä tammasta ei saa irti muuta kuin korkeintaan päänsärkyä. Misty on ehdottomasti taitavampien ratsastajien poni, sillä Misty aistii epävarmuuden ihmisistä kuin vainukoira. Päästessään osaavan ratsastajan kanssa töihin Mistystä saa helposti luotettavan treenikaverin, jonka kanssa ei haittaa vaikka raippa tai kannukset jäisivätkin kotiin. Mistylla on suuret, pyörivät liikkeet ja erityisesti esteillä nopea tilannetaju. Ollessaan tammamaisella tuulella Mistykin tykkää kärkkyä hassun näköisiä esteitä ja suuttua ratsastajan pienistä epäloogisuuksista, mutta yleisesti ottaen Mistyn voi aina luottaa ratsuna olevan hyväntuulinen ja energinen poni.

Sukuselvitys

i: Ceann Morning Haze
rnvkk, 147 cm
ii: Glenllach Mountain Mist
rnvkk, 147 cm
KTK-II
iii: Ragallach Peadair
km, 148 cm
iie: Glenllach Alastriona
rnvkk, 144 cm
ie: Michigan
trn, 146 cm
iei: Western Irish Mocha
trn, 147 cm
iee: Dakota Silver
rn, 143 cm
e: Kernfield Minnie
vkkkm, 145 cm
ei: Winsmore Casino
mrn, 148 cm
eii: Calino
mrn, 145 cm
eie: Winsmore Berdanette
rn, 148 cm
ee: Tiptoes Mousy
vkkkm, 144 cm
eei: Tptoes Sam
rtkm, 145 cm
eee: Tiptoes Macy
vkk, 142 cm

Jälkeläistiedot

1.2.2019 tamma Hopewood Arctic Mist i. Honeydale Arctic Steel om. VRL-04799 -

Palkinnot

  • KTK-II (18 + 18 + 18 + 19 = 73p.)

Kilpailutulokset

Näyttelyt - 1 serti
26.08.2018 NJ Hopewood Connemaras, 2/10 - irtoSERT (pt. Catia)

Kouluratsastus - 30 sijoitusta
20.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 3/40
21.08.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 3/40
21.08.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 2/40
23.08.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 6/40
25.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 2/40
25.08.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 4/40
26.08.2018 KRJ Rushock Bog, Helppo A, 1/30
28.08.2018 KRJ Rushock Bog, Helppo A, 3/30
29.08.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 5/40
30.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 4/40
31.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 4/40
02.09.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 3/40
02.09.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 5/40
02.09.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 2/40
03.09.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 3/40
03.09.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 3/40
09.09.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 3/40
10.09.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 3/40
11.09.2018 KRJ Villahaka, Helppo A, 4/50
13.09.2018 KRJ Villahaka, Helppo A, 2/50
15.09.2018 KRJ Villahaka, Helppo A, 7/50
20.09.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 5/40
20.09.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo A, 5/50
21.09.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo A, 5/50
01.10.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 6/40
04.10.2018 KRJ Kaihovaara, Helppo A, 1/30
11.10.2018 KRJ Kaihovaara, Helppo A, 1/30
16.10.2018 KRJ Kaihovaara, Helppo A, 1/30
17.10.2018 KRJ Pirunportti, Helppo A, 5/30
20.10.2018 KRJ Pirunportti, Helppo A, 1/30

Esteratsastus - 27 sijoitusta
28.08.2018 ERJ Juksula, 80 cm, 1/100
07.09.2018 ERJ Vaaranmaan Suomenhevoset, 80 cm, 2/40
12.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 3/30
13.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 3/30
19.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 5/30
25.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 1/30
26.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 2/30
26.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 1/30
27.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 5/30
29.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 1/30
29.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 3/30
05.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 3/40
09.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 3/40
10.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 1/40
14.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 6/40
17.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 2/40
24.10.2018 ERJ Rushock Bog, 90 cm, 2/40
26.10.2018 ERJ Rushock Bog, 90 cm, 5/40
03.11.2018 ERJ Adina, 80 cm, 4/50
21.11.2018 ERJ Stall Fernweh, 90 cm, 5/48
22.11.2018 ERJ Stall Fernweh, 90 cm, 2/48
22.11.2018 ERJ Koistila, 80 cm, 4/30
23.11.2018 ERJ Stall Fernweh, 90 cm, 3/48
23.11.2018 ERJ Koistila, 80 cm, 1/30
24.11.2018 ERJ Koistila, 80 cm, 2/30
27.11.2018 ERJ Koistila, 80 cm, 4/30
28.11.2018 ERJ Koistila, 80 cm, 3/30