Stuteri Vinterdal
Etusivu Esittely Jalostusoriit Siitostammat Ruunat ja varsat Kasvatus Muuta

Rhodri Athrywys KTK-III

VH22-026-0021
Syntynyt 6.1.2022 Ruotsissa (ikä)
Punaruunikko welsh D-ori, 148 cm

Kasvattanut JP, Stuteri Vinterdal
Omistaa JP (VRL-01948)

Kilpailee valjakkoajossa
Koulutustaso: koulutetaan

Luonnekuvaus

Arttu on vielä nuori ori.

Jälkeläistiedot

wD-o Rhufeinwr Crosby s. 6.9.2022 tprn, 148 cm e. Llancarfan Calondid

Kilpailumenestys

Valjakkoajo

Arttu aloittaa kilpailemisen porrastetuissa 4-vuotiaana syyskuussa 2022.

NJ-näyttelytulokset

8.5.2022 Ponitila Adina - Paras maitovarsa (pt. Jannica)

Päiväkirja

9.6.2022   Nuorten welshien arviointi   (kirjoittanut omistaja)

Alkukesällä 2022 oli aika viedä meidän talviset welshnuoret VWY:n nuorten welshponien arviointiin. Artun kanssa osallistumista sai miettiä pariinkin kertaan, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni pohdin tosissani sitä, että onko käytöksestä mahdollista saada pyöreät nolla pistettä. Arttu on teinikiukutteluineen ollut ihan valtavan haastava käsitellä ja kouluttaa kotona, mutta päätimme lopulta rohkaistua ja ottaa Artun mukaan, koska se oli kuitenkin pärjännyt maitovarsana näyttelyissä varsin hyvin - ehkä rakennepisteet kompensoisivat oriin huonoa käytöstä?

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että Arttu käyttäytyi arvostelussa kuin sika. Se rynni ja jyräsi koko ajan päälleni maneesissa tuomareiden katsellessa ponin menoa huolestuneena. Ravin esittäminen käsin ei onnistunut aluksi ollenkaan, kun poni ei suostunut muuhun kuin laukkaan tai pystyynnousuun. Odotin rakennearviolta paljon, mutta siitäkin Arttu sai vain ala-arvoiset 2/10 pistettä. Kokonaispotti oli lopulta 14 pistettä, joka oikeutti Artun Quality Welsh Youngster -titteliin - onneksi jäätin siis vielä aika kauas palkinnon alarajasta eli kuudesta pisteestä.

31.5.2022   Hienoa näyttelymenestystä welsh-maitovarsojen kanssa   (kirjoittanut omistaja)

Vinterdalin alkuvuoden 2022 kasvatit Arttu ja Ripa ovat osallistuneet toukokuun aikana jopa kaksiin maitovarsoille avoimiin NJ-näyttelyihin. Maitovarsaluokkia ei nykyään näy kovin usein NJ:n kalenterissa, joten oli aika hyvää tuuria, että niitä osui kohdallemme peräti kaksi Artun ja Ripan ollessa yhä varsoja.

Ensimmäiset näyttelyt olivat Ponitila Adinassa Suomessa 8.5. Näissä vain welshponeille avoimissa näyttelyissä Arttu ja Ripa olivat maitovarsaluokan ainoat osallistujat, joten kasvattimme kilpailivat toisiaan vastaan. Näyttelyn tuomari Jannica oli lopulta sitä mieltä, että Arttu oli kaksikosta parempi, ja luonteikas nuori oriimme palkittiin näyttelyn parhaana maitovarsana päivän päätteeksi.

Seuraava show oli niin ikään Adinassa 31.5. Päätuomarina toimi Lissu T. Näissä näyttelyissä oli jo vähän enemmän kilpailun tuntua, sillä maitovarsaluokassa oli yhteensä viisi varsaa - yksi jokaisesta welsh-sektiosta. Jännitys oli käsinkosketeltavissa hienojen varsojen esiintyessä tuomarille. Meidän ponit tuntuivat käyttäytyvän kuin pienet kakarat kehässä, minkä ei pitäisi hävettää niin paljon kuin se teki - kyseessähän oli kuitenkin nimeomaan kakaraluokka. Lopulta kävi niin onnekkaasti, että Ripa-tammamme yllätti ja vei luokkavoiton, Arttu heti kintereillään luokan toisena! Ripa kruunattiin BIS-kehässä ison näyttelyn parhaaksi maitovarsaksi. Näin me saimme yhden kuukauden aikana tallin ainoille senhetkisille varsaikäisille kasvateille hienot tittelit. Sääli, että kumpikaan tuskin enää ehtii lähteä metsästämään Champion-maitovarsameriittiä ennen aikuisuutta.

Ikääntyminen ja aikajana

06.01.2022 – 0v (syntynyt)
06.03.2022 – 1v
06.05.2022 – 2v
06.07.2022 – 3v
06.09.2022 – 4v
06.11.2022 – 5v
06.01.2023 – 6v
06.03.2023 – 7v
06.05.2023 – 8v
06.07.2023 – 9v
06.09.2023 – 10v
06.11.2023 – 11v
06.01.2024 – 12v
06.03.2024 – 13v
06.05.2024 – 14v
06.07.2024 – 15v
06.09.2024 – 16v
06.11.2024 – 17v
06.01.2025 – 18v
06.03.2025 – 19v
06.05.2025 – 20v
06.07.2025 – 21v