Stuteri Vinterdal
Etusivu Esittely Jalostusoriit Siitostammat Ruunat ja varsat Kasvatus Muuta

Ch Mair Eboni KTK-II

VH14-026-0072
Syntynyt 14.12.2013 Suomessa (ikä)
Musta welsh D-tamma, 149 cm

Kasvattanut Milja, Fiktio
Omistaa JP (VRL-01948)

Valjakkoajopainotteinen
Koulutustaso: vaativa

Luonnekuvaus

Eboni on legendaarisen Fiktion yksi sadoista kasvateista, mutta Ebonipa ei ole suomenhevonen vaan walesincob. Jo kypsemmälle iälle varttuneen Ebonin tarina vei Vinterdalin pihaan elokuussa 2020, kun minä tarkoituksella etsin orillemme Leeville samanrotuista kaveria ja/tai vaimoa. Olin laittanut etsintäkuulutuksen suosikkifoorumilleni, ja jo saman päivän aikana Milja lähetti kahden aikuisen tamman myynti-ilmoitukset minulle. Eboni on suvultaan juuri sellainen, kuin mitä olin villeimmissä unelmissani haaveillut. Toki koulutettu, varsonut ja jopa näyttelyissä ja valjakkoajossa menestynyt tamma ei lähtenyt ihan halvalla, itse asiassa Ebonin pyyntihinnan perässä oli yksi nolla enemmän kuin tyypillisissä shoppailuissani eli nuorissa shetlanninponeissa. Tämä tilaisuus oli kuitenkin sellainen, jonka väliin jättämistä olisin katunut hautaan asti. Ei auttanut kuin kaivaa kuvetta (eli ottaa yhteys lainanantajaan, taas) ja ilmoittaa Miljalle, että valinta on tehty, pistähän poni traileriin.

Ebonihan on kokenut elämässään jo monenlaista Miljan kanssa. Se on palkittu melkoisella tittelirimpsulla, johon kuuluu sekä Näyttelyjaoksen että Show Pony Circuitin palkintoja. Lisäksi tamma kantakirjattiin jo vuonna 2015. Niin, ja sillä on myös kymmeniä sijoituksia valjakkoajossa, ja peräti viisi VVJ Cup-sijoitusta. Eboni on myös varsonut kerran, ja tämä jälkeläinen on menestynyt näyttelyissä vielä emäänsäkin paremmin. Kyseessä on siis todellinen superponi, ja uskon, että siitä tulee meidän ensimmäisille welsh-kasvateille loistava emä. Kisauraa sen kanssa on turha enää jatkaa, kun tamma on suorastaan äärimmilleen menestynyt. Uskon, että laatuarvosteluissa meidät tullaan vielä näkemään.

Kaikkien näiden upeiden saavutusten listaamisen jälkeen jäljelle jää enää kysymys, että millainenhan tämä tamma mahtaa olla luonteeltaan. Koska kyseessä on lievästi sanottuna täydellinen poni, on Eboni myös luonteeltaan ihastuttava. Se on erittäin ihmisystävällinen ja rauhallinen tamma, jonka kanssa koko perhe tulee toimeen. Eboni on myös menestynyt valjakkoajossa aivan syystäkin. Tietysti iso jykevä musta tamma on jo itsessään näyttävä tapaus, mutta kun ottaa vielä huomioon ponin yhteistyöhaluisuuden ja herkkyyden, on meillä käsissämme menestyksen resepti. Eboni on tosissaan katseet kääntävä leidi, kun se ravaa polvet korkealla koukistellen kentälle niin ylväänä, että tanner tömisee.

Jälkeläistiedot

wD-t. Mererid Aderyn s. 5.4.2016 rt, 150 cm i. Tuiskulan Amaethon
wD-t. Eirllys Mairwen s. 20.10.2020 m, 150 cm i. Pencalow Isfoel

Kilpailumenestys

Valjakkoajo (42 sij.)

Tästä Ebonin kilpailukalenteriin

Arvokilpailut (8 sij.)

30.06.2014 VVJ Cup, vaativa yhdistetty yksilöille, 8/90
31.12.2014 VVJ Cup, vaativa yhdistetty yksilöille, 9/89
30.09.2015 VVJ Cup, vaativa yhdistetty pareille, 5/27
30.04.2016 VVJ Cup, vaativa yhdistetty pareille, 1/41
30.06.2016 VVJ Cup, vaativa yhdistetty pareille, 1/33
31.08.2020 VVJ Cup, vaativa yhdistetty yksilöille, 1/47
31.12.2021 VVJ Cup, vaativa yhdistetty pareille, 5/25
26.03.2022 VVJ Keilakunkku, vaativa kestävyyskoe poneille, 4/39

NJ-näyttelytulokset

04.09.2016 Loitsulähde - irtoSERT (pt. Kati)
22.04.2017 Wild Side Cobs - irtoSERT (pt. Jannica)
17.10.2017 Adina - irtoSERT (pt. Zafiro)

VSN-shownäyttelyt

27.06.2012 Moon Sugar Ltd - SW4 (41,5 p.)

Päiväkirja

20.10.2020   Vinterdalin ensimmäinen welshkasvatti   (kirjoittanut omistaja)

Onko maailmassa mitään parempaa, kuin vastasyntynyt terve varsa? Elokuussa meille muuttanut Eboni pistettiin lähes välittömästi paksuksi Tuulian upeasta Isfoel-oriista, koska olin niin innoissani ensimmäisen welshkasvattimme syntymästä. Odottavan aika on todellakin tuskastuttavan pitkä, ja minä laskeskelin jo päiviä varsan syntymään, kun siirryimme lokakuun puolelle. Tiistaina 20.10. Eboni yllätti, kun huomasin tamman asettuneen kyljelleen maahan varsomiskarsinaan - hän päätti putkauttaa pienokaisen maailmaan päivän etuajassa. Tämä tietysti sopi minulle paremmin kuin hyvin ja riensimme avomieheni kanssa asunnolta kesken etätyöskentelyn tallille valvomaan Ebonin varsomista. Varsominen sujui täysin ongelmitta, olihan Ebonilla siitä jo kokemustakin. Varsa paljastui emänsä tapaan kauniiksi mustaksi tammaksi maltillisin valkoisin merkein. Tammavarsa ristittiin Eirllys Mairweniksi eli Ninniksi. Tervetuloa joukkoon kaunokainen!

26.8.2020   Ebonin saapuminen Vinterdaliin   (kirjoittanut omistaja)

Leevi oli jo pitkään aikaa ollut yksinäinen Vinterdalissa. Ihmekös tuo, kun mokoma on 70 senttiä muita tallin poneja isompi ja tarhataan yksin. Lähdin etsimään Leeville sopivankokoista seuraa suosikkifoorumini kautta, ja ilokseni Milja esitteli myynnissä olevan kasvattikaunottarensa Ebonin. Niin ikään musta cob-tamma muutti meille Ruotsiin 26.8. ja asettui maailmaa nähneenä rouvana taloon kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ihmekös tuo, Eboni on nimittäin 14-vuotisen elämänsä aikana kiertänyt jo kymmenissä ja kymmenissä valjakkoajokilpailuissa, esiintynyt näyttelyissä, käynyt kantakirjattavana ja jopa varsonutkin kerran. Eboni saa kunnian tarhata Leevin viereisessä aitauksessa, koska vaikka molemmat cobeistamme ovatkin luojan kiitos erittäin hyväluonteisia, emme todennäköisesti tahdo welshvauvoja talliin jatkuvalla syötöllä 11 kuukauden välein. Nähdessään ensimmäistä kertaa itsensä kokoisen hevosen tallissa oli Leevi kuin puulla päähän lyöty - se jähmettyi seisomaan tarhansa reunalle kuin patsas ja seurasi Ebonin tekemisiä epäuskoisena. Jos Leevillä olisi kädet, se olisi varmasti hieraissut silmiään nähdessään jotain muutakin kuin alle 90-senttisen shetlanninponin. Eboni ei paljon Leevistä välittänyt, vaan asettui tarhaansa nakertamaan ruohikkoa ja nautiskelemaan kesän viimeisistä päivistä.

Ikääntyminen ja aikajana

14.12.2013 – 0v (syntynyt)
14.06.2014 – 1v
14.12.2014 – 2v
14.06.2015 – 3v (kantakirjattu)
14.12.2015 – 4v (varsonut)
14.06.2016 – 5v
14.12.2016 – 6v
14.06.2017 – 7v
14.12.2017 – 8v
14.06.2018 – 9v
14.12.2018 – 10v
14.06.2019 – 11v
14.12.2019 – 12v
14.06.2020 – 13v
14.12.2020 – 14v (muuttanut Vinterdaliin; varsonut)
14.06.2021 – 15v
14.12.2021 – 16v
14.06.2022 – 17v
14.12.2022 – 18v
14.06.2023 – 19v
14.12.2023 – 20v
14.06.2024 – 21v