Fellbury Stud
Top carriage ponies
Virtuaalihevonen

Ambrosia

Ambrosia

Punarautias suomalainen puoliveritamma, 170 cm
Syntynyt 2.7.2016, rekisterinumero VH17-031-0403

Kasvattanut K. Kaskinen, Suomi (evm)
Omistaa JP (VRL-01948), Fellbury Stud

Kouluratsastuspainotteinen / Vaativa B
Kisaeläkkeellä

Luonnekuvaus

Daisy päätyi omistuksiini muuan tuttavani kautta. Hän oli jostain saanut kuulla, että minäkin olin shettisten lisäksi päätynyt ostamaan itselleni pari suomalaista puoliveristä, ja koki tämän sitten tilaisuudekseen tyrkyttää minulle toista tammansa kaksosvarsoista. Vaikka sekä Daisy että sen kaksoissisko olivat kasvattajansa mielestä kauniita ja lupaavia nuoria, ei hänellä ollut tilaa kahdelle tammalle samasta yhdistelmästä. Näin ollen pienen suostuttelun jälkeen Daisy saapui Huovilaan keväällä 2017.

Daisy on isokokoinen tamma jolta ei itsekunnioitusta puutu. Se on todella määrätietoinen ja itsevarma liikkeissään ja tekemisissään, eli kaikki mikä ei tajua väistää pois tieltä, jää alle. Daisy ei missään nimessä ole pahansuopa tai vaarallinen, mutta minusta tuntuu, että se ei ole oikein sisäistänyt suuren kokonsa ja kipakan temperamenttinsa yhdistelmästä aiheutuvaa valta-asemaa. Itse pikkuponeihin tottuneena haluaisin usein astua Daisyn karsinaan haarniska päällä, sillä heti oven auetessa Daisy rynnistää vierailijaansa vastaan kaula pystyssä valtavin harppauksin. Tässä yhteenotossa olen aikaisemmin saanut muun muassa varpaani tallotuksi sekä kuhmun otsaani. Hoitamisen ajan Daisy on järkevää pitää sidottuna kiinni karsinassa tai käytävällä, sillä innostuksenpuuskissaan se saattaa usein alkaa pyörimään ympyrää karsinassaan.

Reipas Daisy on ratsain todella herkkä ja helposti kuumuva. Jo alkukäyntien aikana eteenpäin harppovan Daisyn voi päätellä olevan hieman tavanomaista ripeämmin liikkuva hevonen, mutta viimeistään ensimmäisten laukannostojen aikana Daisy kiihtyy kuin formula-auto. Daisy ehdottomasti ei ole aloittelevien ratsastajien hevonen, sillä sen tulinen olemus on usein kokeneemmillekin harrastajille paljon sulateltavaa. Ei Daisy sen herkästä moottorista huolimatta ole mikään hölmö ratsu, se on kyllä oppinut nopeasti koulukiemurat ja on kunnon lämittelyiden jälkeen osaavan ratsastajan käsissä todella taipuisa ja pehmeästi liikkuva hevonen. Esteille toki sen kanssa menevät vain sekopäisimmät ratsastajat.

Sukuselvitys

i: Santiano evm
fwb, prt, 175 cm
ii: Santiago evm
old, prt, 174 cm
iii: Canter evm
old, trn, 170 cm
iie: North Norlanda evm
old, rt, 175 cm
ie: Juliandra evm
KWPN, trn, 169 cm
iei: Castrel's Julio evm
KWPN, trn, 170 cm
iee: Andrea evm
KWPN, rn, 170 cm
e: Amber Rose evm
fwb, rn, 168 cm
ei: Wiederhall II evm
hann, m, 168 cm
eii: Hertzhaller evm
hann, rn, 171 cm
eie: Wiesenblume evm
hann, m, 169 cm
ee: Margerite evm
holst, vrn, 167 cm
eei: Kassier II evm
holst, rn, 169 cm
eee: Khaterine evm
holst, rt, 165 cm

Jälkeläiset

synt. 12.08.2017 fwb-t Hopewood Celestia isä Quid Pro Quo om. Rowandell
synt. 01.06.2018 fwb-o Pyrrporter isä Pyrmonter om. Ratsutila Kruneby
synt. 30.06.2018 fwb-t Alathea isä Capriole om. Fellbury Stud

Kilpailutulokset

KRJ kouluratsastus - 40 sijoitusta

11.06.2017 Cadogan Ponies, Vaativa B, 1/30
20.06.2017 Cadogan Ponies, Vaativa B, 4/30
24.06.2017 Fiktio, Vaativa B, 2/40
25.06.2017 Tuuliajo, Vaativa B, 4/21
27.06.2017 Cadogan Ponies, Vaativa B, 5/30
28.06.2017 Cadogan Ponies, Vaativa B, 1/30
05.07.2017 Ketola, Vaativa B, 4/35
07.07.2017 Ketola, Vaativa B, 2/35
10.07.2017 Colder Creatures, Vaativa B, 1/20
12.07.2017 Raatteen Suomenhevoset, Vaativa B, 3/30
13.07.2017 Colder Creatures, Vaativa B, 1/19
16.07.2017 Fiktio, Vaativa B, 1/30
19.07.2017 Colder Creatures, Vaativa B, 1/19
20.07.2017 Raatteen Suomenhevoset, Vaativa B, 3/30
20.07.2017 Fiktio, Vaativa B, 4/30
22.08.2017 Raatteen Suomenhevoset, Vaativa B, 3/30
25.08.2017 Raatteen Suomenhevoset, Vaativa B, 2/30
26.08.2017 Raatteen Suomenhevoset, Vaativa B, 4/30
26.08.2017 Ketola, Vaativa B, 4/30
28.08.2017 Ketola, Vaativa B, 4/30
29.08.2017 Raatteen Suomenhevoset, Vaativa B, 1/30
30.08.2017 Raatteen Suomenhevoset, Vaativa B, 4/30
30.08.2017 Ketola, Vaativa B, 4/30
03.09.2017 Mörkövaara, Vaativa B, 3/30
09.09.2017 Mörkövaara, Vaativa B, 2/30
11.09.2017 Fiktio, Vaativa B, 2/40
15.09.2017 Vaalama, Vaativa B, 4/29
18.09.2017 Ribcage's Warmbloods, Vaativa B, 2/21
20.09.2017 Fiktio, Vaativa B, 3/40
22.09.2017 Team J&K, Vaativa B, 3/39
23.09.2017 Maanan Suomenhevoset, Vaativa B, 1/30
24.09.2017 Maanan Suomenhevoset, Vaativa B, 1/30
26.09.2017 Maanan Suomenhevoset, Vaativa B, 3/30
27.09.2017 Maanan Suomenhevoset, Vaativa B, 2/30
28.09.2017 Maanan Suomenhevoset, Vaativa B, 1/30
30.09.2017 Maanan Suomenhevoset, Vaativa B, 4/30
06.10.2017 Ketola, Vaativa B, 4/30
08.10.2017 Ketola, Vaativa B, 4/30
09.10.2017 Ketola, Vaativa B, 3/30
03.11.2017 Leijonalaakso, Vaativa B, 5/40

NJ näyttelyt - 5 sertiä

25.06.2017 Lilymoor, 5/12 - irtoSERT (pt. Vibaja)
08.08.2017 Kaartin Hevoset, 2/11 - irtoSERT (pt. Lissu T.)
30.07.2018 Heidseck Sporthorses, 2/11 - irtoSERT (pt. Catia)
07.10.2020 Haltiasalo, BIS11 - MVA-SERT (pt. alaera)
10.10.2020 Haltiasalo, BIS12 - MVA-SERT (pt. alaera)

Kouluratsastusvalmennukset

8.8.2018   Maria Prästin valmennus, Prästin ratsutila

"Onko sulla siellä selässä sellanen olo, että sulla on oikeasti tuntuma hevoseen? Kokeilepa kerätä vielä ihan pari milliä ohjia käsiin, pyöräytä olkapäitä taaksepäin ja kuvittele, että vetovoima vetää istuinluita satulan sisään kohti hevosen selkärankaa. Noin, siinä on jo paljon parmepi, huomaatko? Tosi hyvä, jatka näin!", pääsin kehumaan ratsastajaa alkuverryttelyiden aikana, kun hän otti kopin neuvoistani ja paransi vain muutamalla yksittäisellä korjauksella omaa istuntaansa ja siltä osin myös hevosen liikettä. Daisy oli hyvin reaktiivinen, energinen ja toimelias, joten missiona oli saada se kuuntelemaan kaikissa askellajeissa. Päädyin teettämään ratsukolla tehtäviä miltei vain keskiympyrällä, sillä taivuttaminen mahdollisti hevosen aktiivisen työstämisen vaivattomammin kuin suoralla uralla, jossa tuntuma katosi herkästi tamman lähtiessä kauhomaan eteenpäin hurjaa kyytiä. Ratsukko sai tehtäväkseen erilaisia siirtymiä ympyrällä, minkä lisäksi aseteltiin välillä ulospäin ja tehtiin myös voltteja ympyrän sisään ja ulospäin, mikä edesauttoi merkittävästi sitä, että Daisyltä löytyi korvat ja ymmärrys kuunnella mitä selässä halutaan sanoa. Kaiken kaikkiaan pitkäjalkainen korkea Daisy oli näyttävä, hieno ilmestys, mutta en voimavarojen keskittäminen olennaiseen oli yllättävän haastavaa. Kotiläksyksi oli kuitenkin helppo antaa nimenomaa ympyrätyöskentelyä ja hassuttelua: tamman kanssa kannatti välillä leikitellä askellajeilla, liikkeillä ja tekemisellä. Sen kanssa kannatti unohtaa välillä kouluaitojen sisäpuolella hyväksytyt liikkeet ja kokeilla jotain ihan uudenlaista, kuten voltteja ympyrän matkan varrella, vaikkei kuviosta radalla varsinaista hyötyä olekaan.