Havia Dressage

Indis Prelude KRJ-II, ★★★

Perustiedot

» 14-vuotias (s. 1.8.2009 Suomessa, rek. VH12-044-0049)
» Holsteininhevostamma, 164 cm, musta Ee/aa
» Kasvattanut Indis Villains, omistaa Havia Dressage (VRL-01948)
» Kilpailee tasolla Grand Prix (avaa sijoituslista)

Luonnekuvaus

Indis Prelude, eli tuttavallisemmin Peera, oli saapuessaan minulle jo aikuinen tamma, mutta sillä on pitkä historia takanaan. Peeran kasvattaja cirith on tehnyt merkittävää kasvatustyötä puoliveristen parissa vuosien ajan. Peeran entinen omistaja, Sorel, kävi tutustumassa vastasyntyneeseen heti syntymän jälkeen ja sai tamman lopulta itselleen sen vieroituksen jälkeen. Sorelin kanssa Peera kilpaili lukuisat kouluratsastuskilpailut Grand Prix-tasolla asti ja varsoi neljä jälkeläistä. Kun näin Peeran myynti-ilmoituksen netissä joulukuussa 2018, en voinut muuta kuin ihmetellä tuon tamman historiaa ja juuria. Sen ostaminen tuntui suorastaan utopistiselta ajatukselta, mutta rohkenin kuitenkin kirjoittaa Sorelille ostotarjouksen. Saman päivän aikana Sorel ilmoitti, että Peera myydään minulle.

Kun Peera saapui trailerin kyydissä tallin hämärään, lumiseen pihaan, minä olin jännittyneempi kuin vuosiin - pelkäsin, että minä jollain tökeryyksilläni särkisin tuon arvokkaan hevosen kuin lasipatsaan. Kaikeksi onnekseni hyvin pian minulle selvisi, että Peeraa olivat vuodet viisastaneet, eikä sitä kukaan noin vaan rikkoisi. Tamman rohkeus ja uteliaisuus tulivat heti ilmi tamman tutustuessa uusiin karsinanaapureihensa iloisesti höristen ja asettuen taloksi karsinaansa ensimmäisen yön aikana. Sorel varoitteli minua, että Peeran uteliaisuus kasvaa joskus niin ylivoimaiseksi, ettei edes tarhan sähkölangat tammaa pidättele, kun se keksii lähteä tutkimusmatkalle. Tähän mennessä olen siis käsitellyt Peeraa riimu visusti päässä ja karsinan ovi kiinni - saa nähdä, onnistuuko tältä rouvalta karkaustemput edelleen yhtä sulavasti kuin nuorena!

Jälkeläiset

s. 11.06.2023holst-o. Havia Remusi. Rembrant
s. 25.12.2021holst-t. Havia Orchideei. Indis Reventon
s. 02.07.2020fwb-t. Encoriai. Hilltop Grey
s. 24.06.2019fwb-t. Intradai. Burlyhill Morocco
s. 09.05.2017holst-o. Amoral Knorthuri. Kafka de Carbon
s. 10.01.2016holst-t. Kerli Egali. Kerberos PB
s. 02.01.2012holst-t. Dark Calibra CTNi. Dark Enchanter CTN
s. 22.01.2011holst-o. Red Precious CTNi. Russianredmachine PB

Sukutaulu

i. Voltaire
holst, m, 163 cm
KRL-II, YLA2
ii. Montredon evm
holst, mrn, 165 cm
ie. Rose of Cimarron evm
holst, km, 162 cm
e. Ophidiophobia
holst, m, 165 cm
VIR MVA Ch, KTK-III
ei. Opioidhood evm
tunt, m, 180 cm
ee. Chimène evm
tunt, klm

Kouluratsastusvalmennukset

2011: Akitan valmennus

Minulta oli mennyt aamulla hetki tajuta, että en päässytkään itse ratsastamaan vaan minun oli pidettävä valmennus. Nauroimme Sorelin kanssa asialle samalla kun hän teki voltteja uralla. Onneksi nyt oli maneesikin vapaana, niin ei tarvinnut Peeran varoa vesilammikoita. Nyt se menikin paremmin kuin viimeksi. Lieköhän siitä että oli märkää vai siitä ettei sitä kiinnostanut. Tälle päivälle suunnitteilla olisi pientä helppo A tasonkin treenaamista. Alkulämmittelyjen jälkeen Peera oli vetreytynyt ja intoa täynnä. Aloitimme siirtymisillä. Ensin vain ravista-käyntiin ja toisinpäin. Kun se sujui moitteettomasti pyysin Sorelia aloittamaan ravista-harjoituslaukkaan siirtymisen. Peera siirtyili hienosti ja ihmettelin tosissani tuon hevosen osaamista. Kovapäisyyttä en ollut vielä huomannut koskaan Tähdessä, mutta ekä sekin tulisi pian esille. Ja viimeisenä siirtymisenä olisi vielä ravista-keskilaukkaan. Se olikin Tähdelle hieman haasteellisempi, mutta tamma teki silti hienoa työtä. Ennenkuin aloittaisimme helppo A juttuja halusin tietää osaako tamma keskiravin, keskilaukan ja lisätyn käynnin miten. Lisätty käynti oli tammalle kuin leikkiä kuten keskilaukkakin, mutta keskiravi tuotti pientä ongelmaa, joten aloimme treenata sitä. Peera meni koko ajan enemmän koottua ravia kuin keskiravia. Pian liike kuitenkin alkoi pyöreytyä ja muuttua keskiraviksi, joten Sorel kehui tammaa paljon ja kokeili muutaman kerran uudelleen. Kokeilimme vielä oppisiko Peera takaosakäännöksiä helppo A:n puolelta. Treenasimme sitä sitten loppuajan ja kyllä siitä melko varmasti vielä parempi käännös kehkeytyy kuin nyt. Nyt se nimittäin tarvitsee vielä paljon hiomista, mutta onhan se uusi asia. Pian kuitenkin oli loppukäyntien aika, ja Peera oli ihan hiessä vaikka tunnilla ei edes paljoa laukattu.

2012: Akitan valmennus

Sillä välin kun Sorel nousi Peeran selkään minä suunnittelin pikaisesti tämän tunnin ohjelman loppuun. Aluksi listassa oli mitä mielenkiintoisempia asioita, koska olin tehnyt sen niin kiireesti mutta onneksi lista on nyt korjattu. Tajusin Sorelin nousseen Peeran selkään ja alkaneen ratsastaa uraa pitkin. Annoin hänelle tehtäväksi taivutella Tähteä tekemällä minimissään kuusi volttia per kierros. Kenttä oli hieman vetinen muutaman vesilammikon mukaan laskien. Oikeastaan lammikot olivat lähellä uraa ja Peera yritti kiertää ne kaukaa. Muutenhan voltit menivät oikein hyvin. Sorelilla oli istumta kunnossa ja hevonen oli rento. Muutaman kerran se kyllä yritti kulkea suoraan eteenpäin eikä halunnut tehdä työtä, mutta unohti typeryydet ja jatkoi kiltisti.

Kun Peera oli jo alkukäynneistä kuulolla homma oli helpompi. Pyysin Sorelia aloittamaan pohkeenväistöllä. Hänen piti saada hevonen myös asettumaan kulmissa. Peera ei ensin oikein kiinnostunut asiasta, mutta hetken kuluttua tepsutti hyvinkin nätisti. Hetken tehtävää tehtyään, selvitin seuraavan tehtävän idean. Ensin ratsukon piti ravata ja jokaisen sivun keskellä heidän piti pysähtyä ja peruuttaa. Sorel tajusi heti idean ja nosti ravin. Peera liikkui kuuliaisesti, mutta peruutukset olivat välillä mitä olivat. Kun Peera alkoi peruuttaa hyvä jos yhden askeleen pyysin Sorelia peruuttamaan Peeralla vähintään viisi askelta ja sen jälkeen kehua paljon tammaa. Kun tämä tehtävä alkoi onnistua aloitimme toisen. Se oli muuten sama, mutta peruutuksesta oli päästävä suoraan raviin. Peera meni kuuliaisesti ja kiltisti tehtävää ja Sorel kehui ja taputti tammaa joka kerta, ja minä kehuin Sorelia. Viimeisimpänä tehtävänä lisralla luki, että ratsukon tulisi laukata kiemurauraa ilman laukanvaihtoja. Laitoin tötsät erottamaan kiemurauran, jotta Sorelin olisi helpompi keskittyä. Sorel alkoi valmistella Tähteä laukkaan ja kun tamma nosti laukan se oli reipas ja näyttävä. Aluksi se ei tajunnut ettei laukkaa saa vaihtaa ilman apuja, mutta kun se alkoi onnistua Sorel kehui sitä ja pyysin häntä hiljentämään loppuraveihin.

27.4.2019: Jannican valmennus

Peera oli tänään saanut lainakuskin ja minuakin kiinnosti nähdä miten tamma käyttäyisi. Ilmeisesti myös JP:tä, sillä hän oli liittynyt katsojien sankkaan joukkoon. Toivottavasti ratsastaja oli kylmähermoinen kaveri, sen verran paljon oli innokkaita sivusta seuraajia liittoutunut aidalle. Sait aloitella itsenäisen alkuverkan jälkeen fiksun ja älykkään tamman kanssa monenlaisia erilaisia pikkutehtäviä, joihin kuului hieman väistöjä, paljon suunnanvaihtoa radan poikki, täyskaarrolla ja pituushalkaisijaa pitkin, josta tehtiin myös avo- ja sulkutaivutuksia sekä laukkatyöskentelynä perusteiden jälkeen laukanvaihtoja askeleessa sekä kolmikaarisella perusvaihdot kokorataleikkaalla suunnan vaihtuessa kaarten mukaisesti. Loppuun kokeiltiin vielä muutamat piruetitkin, passagea ja piaffea unohtamatta. Kaikki tasoisensa asiat näkyivät molemmilla olevan hienosti hallussa, ei kuulunut aidan viereltäkään vastalausetta asiaan, kun tiedustelin välikäyntien aikana vielä JP:n mielipidettä miten tamma kulki tai miten hän halusi sitä ratsastettavan.

Herkkä tamma suoritti tunnontarkasti toisensa jälkeen tehtäviä eikä hämääntynyt, vaikka niitä tehtiin tänään määrällisesti erittäin paljon erilaisia. Yleensä korkeammankin tason hevoset saattoivat toisinaan sekoittaa apuja, mutta tätä oli selkeästi ratsastettu johdonmukaisesti ja asioita kertaillen, koska Peeralle näin ei käynyt kertaakaan. Myös ratsastaja oli hyvin taitojen tasalla ja pystyi tarjoamaan tammalle riittävästi haastetta tänään. Toivotaan, että myös tehtävät olivat molemmille tasaisen haasteellisia, lopettelimme vielä kommenttien kera. Mitään petrattavaa en oikeastaan parin työskentelystä löytänyt, eikä se ole yhtään huono juttu.