12.12.2023: Onnen Murunen (kirjoittanut omistaja)

Säkkipimeänä joulukuisena pakkasaamuna Jonas värjöttelee tallin pihassa odottavaisena. Hän vilkaisee kelloa - kuljetuksen olisi pitänyt saapua jo puoli tuntia sitten. Jonas palaa sisään talliin lepuuttamaan katsettaan aamuheiniään rouskuttelevissa hevosissaan, kunnes hän näkee ikkunasta tallipihan yllättäen kylpevän keltaisessa valossa. Ne ovat ajovalot - traileri saapuu!

Jonas astelee reippaasti pihalle. Nuori nainen, jonka Jonas tunnistaa Josefinaksi, kömpii moneen toppakerrastoon sulloutuneena ulos kuskin penkiltä ja saapuu kättelemään uutta ponin omistajaa. Molempien hengitys höyryää suurina pilvinä kirpeään ilmaan, joten he päättävät siirtyä purkamaan Jonaksen uutta ostosta ulos trailerista. Laskeutuvan oven takaa paljastuu tummansinisen loimen alta pilkottava kimo pylly, joka kuuluu connemaratamma Muruselle. Jonas oli löytänyt Murusen myynti-ilmoituksen vasta pari päivää aiemmin ja ihastunut tammaan niin, että päätti ostaa sen täysin näkemättä ja kokematta. Toistaiseksi kaikki lupaukset Murusen ihanuudesta pitivät paikkansa - kylmän rauhallisesti ja lempeästi trailerista ulos peruuttava poni oli uudessa paikassa tyynenä kuin viilipytty.

Viimeisten allekirjoitusten jälkeen virallisuudet on hoidettu. Aamukin alkaa hiljalleen sarastamaan horisontissa. Josefina antaa vielä viimeiset jäähyväiset ponille, ja sanoo haikeana Jonakselle, "pahoittelut, juuri tämän takia me oltiinkin vähän myöhässä... Tälle on niin vaikeaa sanoa hyvästit...". Pian traileri on kadonnut pihasta ja jäljellä ovat enää Jonas ja Murunen.

5.12.2023: Rakkaus (kirjoittanut Josefina/Ruskamäki)

Grá on ollut tallissa kuusi päivää. Niiden kuuden päivän aikana se on tehnyt lämpöisen kotipesän Josefinan sydämeen. Josefina ymmärtää, miksi tamman nimi on Grá, rakkaus, sillä niin valtavan helposti rakastettava yksilö se on ettei mikään muu nimi tunnu käyvän kuuloonkaan. Valkearipsinen tamma on niin herttainen, ettei toista moista tule tuon tuostakaan vastaan. Kaunis, tasaluontoinen, sievästi liikkuva ja, kuten he ovat eilen oppineet, myös kuuliaisesti ja rohkeasti hyppäävä poni on oikea unelmien täyttymys. Sille käy kaikki yhteinen tekeminen, ja jokaisen käsittelijän se tuntuu ottavan avosylin vastaan.

“Tosta ponista tulee mulle niin hyvä mieli”, Josefina huokaa. “Sitä kehtaa todella markkinoida täydellisenä lastenratsuna. Se on ihan huippu.”

Rasmus vilkaisee talvikarvassaan pullealta näyttävää matalaa pikkuhevosta. Hänelläkään ei ole pahaa sanottavaa pienestä harmaasta, ei yhden yhtä moitteen sanaa.

“Jos vaan pidetään se”, Rasmus ehdottaa, eikä kuulosta pilailevalta oikeastaan lainkaa. Josefina katsahtaa puolisoaan sydän yllättyneesti hypähtäen. Sehän kuulostaa — tarkoittaakohan Rasmus sanoa, että —

“Vaikka ei kai siinä ole järkeä. Tonkaan pitäminen ei ole ilmaista, eikä me kuitenkaan tarvita ponia”, mies jatkaa olkiaan kohauttaen ja hymähtää sitten: “Ja ties vaikka sitten joskus meidän lapset inhoaisikin hevosia.”

Josefina ryövää itselleen halauksen ja sööttejä suukkoja kesken iltatallin. Niin onnelliseksi hänet tekee kuulla puolisonsa puhuvan, edes hypoteettisesti sitten-joskus, heidän lapsistaan ja ponihankinnasta sellaisia varten. Aihe on aina ollut olemassa kaukaisena tulevaisuudenmahdollisuutena, mutta yhtäkkiä Josefinasta tuntuu, että ehkä tulevaisuus alkaa tulla lähemmäksi Rasmustakin, joka siihen asti on usein vaikuttanut unohtavan, etteivät he tai heidän ikäisensä ihmiset ole enää suoraan koulunpenkeiltä päässeitä teinejä.

Josefina rapsuttelee connemaratamman pehmeänpörheää kaulaa jo valmiiksi haikeana. Poni on niin täydellisen ihana. mutta myytävä se on. Onneksi sentään niin ihanille poneille on helppo löytää ihania koteja muualtakin kuin omasta tallista.