Crownbright Cameron

31.8.2020   Paluu kesälomalta   (kirjoittanut omistaja)

Cameronin ensimmäinen kesä Vinterdalissa on tulossa päätökseensä. Tuntuu siltä, kuin Cameron olisi muuttanut meille vasta eilen, mutta kyllähän ponin kanssa on saatu paljon aikaiseksi: näyttelyesiintymisiä ja muotovalioarvonimi, kantakirjaus, yksi voitto ja neljä sijoitusta valjakkoajossa, sekä viisi jälkeläistä. Oikeastaan jo saapumisestaan asti Cameronin kanssa on suoritettu aika kovaan tahtiin. Kesällä Cameron vietti pari kuukautta laitumella Fredin kanssa tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Seuraava etappi Cameronin kanssa on valjakkoajojaoksen laatuarvostelu.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Cameronin laidunkausi oli lopuillaan ja päätin viedä oriin pitkästä aikaa ajolenkille maastoon. Aloittelimme lenkin parin kilometrin kävelyllä, jotta saimme Cameronin lihakset vetreiksi. Pohdin aluksi, että uskaltaanko laitumella löllöilleen ponin pistää laukkamaan tänään, mutta Cameron oli niin täynnä energiaa ja tuntui niin hyvältä ajaa, että uskalsimme myös painella yhden pidemmän pätkän laukkaa suoralla tiellä. Cameron ei olisi millään halunnut hidastaa takaisin raviin, sitä sai toden teolla pidätellä. Otimme vielä takaisintulomatkalla ravia, mutta Cameron se koitti kovasti nostaa laukan aina, kun sille myötäsi himpunkin liikaa. Kotipihaan saapuessamme Cameron tuntui kuitenkin rauhoittuvan ja se vaikutti erittäin tyytyväiseltä. Jokaisen ajon ei tarvitsekaan olla veren maku suussa treenaamista!

20.4.2020   Vinterdalilaiset ensimmäistä kertaa kantakirjatilaisuudessa   (kirjoittanut omistaja)

"Ylös ylös laiskimus, kello on jo puoli viisi!", olivat ilmeisesti ne sanat, joihin avomieheni kauneusunet keskeytyivät huhtikuun 20. päivä. En myönnä käyttäytyneeni mitenkään poikkeuksellisen sekopäisesti kyseisenä aamuna, mutta puolustukseksi mainittakoon, että tuona päivänä oli ponien kantakirjatilaisuus, ja me olimme ilmoittaneet arvosteltavaksi kaksi ponia: Cameronin ja Ullen. Tämä oli ensimmäinen kantakirjaus, johon Vinterdalin porukka oli osallistumassa. Eikös pieni terve stressi tee kuitenkin vain ihan hyvää? Jos olisimme molemmat vedelleet sikeitä kuuteen asti ukkoni tapaan niin olisimme hyvänen aika olleet paikalla vasta kolme tuntia ennen vuoroamme!

Olin jo edellisiltana pessyt molemmat ponini aivan korvista kavioihin kahteen otteeseen ja pesun jälkeen hinkuttanut ne vielä kaiken maailman karvankiillotusglittermyrkyillä. Toki myös poseeraamista ja askellajien esittämistä treenattiin about sata kertaa, vaikka molemmat poneista ovat ihan esimerkillisen hyväkäytöksisiä ja lisäksi omaavat jo kokemusta näyttelyistä. Ukkopoloni koitti rauhoitella minua koko aamun sulloessani poneja sukkahousupukuihin traileria varten, että rauhoitu nyt hyvä nainen tai saat vatsahaavan. Ei minulla ollut aikaa kuunnella moista nysväilyä – kamat autoon ja menoksi.

Näyttelypaikalla minä olin heittämällä porukan hermostunein. Edes Cameron tai Ulle eivät suunnilleen edes huomanneet, että olimme matkustaneet pois kotoa. Välillä mieheni piteli minejä käsissään yhtä aikaa, kun minun piti käydä jännäpissalla tai hyperventiloida paperipussiin. Kaikki kolme katsoivat minua siihen malliin, että nyt se on menettänyt järkensä – en edelleenkään myönnä mitään. Arvostelutilaisuuden koittaessa meinasin suurin piirtein pyörtyä jännityksestä, kun arvovaltaiset tuomarit tihrustivat korkeiden ruusukkeilla somisteltujen pöytiensä takaa minun vaivaisia minejäni. Ilmeisesti tuomarit eivät kuitenkaan saaneet vihiä hermoromahduksestani, sillä sekä Cameron että Ulle kantakirjattiin upeasti II-palkinnoin, ja Cameron jäi vain kolmen pisteen päähän I-palkinnosta, mikä on minishettiksillä todella harvinainen titteli. Kaikessa ahdistavuudessaan päivä oli todella ihana ja ikimuistoinen, mutta en minä olisi siitä selvinnyt ilman ihania ponejani ja miestäni. Toivottavasti ensi kerralla ei jänskätä ihan yhtä paljon!

11.4.2020   Mätsärikokemus miniorien kanssa   (kirjoittanut omistaja)

Tänään kävimme Cameronin ja 2-vuotiaan Fredin kanssa match show'ssa. Match show järjestettiin Sysälässä ihanan aurinkoisena huhtikuisena päivänä. Shetlanninponien luokka alkoi vasta kahdeltatoista, mutta me saavuimme pelipaikalle jo kymmeneltä opettelemaan yleistä käyttäytymistä. Cameron ja Fred on tarkoitus alkaa tarhaamaan yhdessä kesäkuusta alkaen, joten kaikki luottamus mitä näiden kahden välille voidaan etukäteen rakentaa on pelkkää voittoa. Lähdimme Cameronin kanssa mätsäriin melko luottavaisin mielin, sillä Cameron oli maaliskuun aikana sijoittunut NJ:n alaisissa näyttelyissä erinomaisesti. Cameron käyttäytyi kehässä mallikkaasti ja sitä oli todellakin ilo esittää ennen rimpulaa 2-vuotiasta. Cameronin parina arvostelussa oli peräti 19-vuotias rautias shettisruuna Tepsu, joka loisti hienolla käytöksellään. Cameron palkittiin parista parempana eli punaisella ruusukkeella, ja luokan päätyttyä Cameron kruunattiin koko luokan toiseksi parhaaksi PUN-shetlanninponiksi, eli PUN2-palkinnolla. BIS-sijoihin Cameroninkaan rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet, ja itse asiassa koko näyttelyn paras PUN-palkittu hevonen oli Cameronin voittanut PUN1-shetlanninponi. Vastus oli siis todellakin kova. Emme tulleet onneksi hakemaan mätsäristä mainetta ja mammonaa, vaan arvokasta näyttelykokemusta ja aikaa kahden oriimme ystävystymiselle.

Palkinnon sponsori: Kreivittären varusteliike

13.1.2020   Kirottu Facebook   (kirjoittanut omistaja)

Kuuluuko kukaan teistä poniaiheisiin Facebook-ryhmiin? Siis sellaisiin kirottuihin ryhmiin, joihin postataan jatkuvasti myynti-ilmoituksia ja tuontiponitärppejä toinen toistaan ihanammista otuksista.. Rayn lähdön lähestyessä minä olin pienoisen tunnemyrskyn vallassa päästänyt itseni selailemaan taas tällaista ryhmää, ja eiköhän joku poniekspertti ollut laittanut sinne ilmoituksen, että hän on tuomassa Ruotsiin Englannista puoli tusinaa minishettiksiä, ja kyytiin mahtuisi kuulemma vielä pari lisää, jos joku olisi aikeissa ostaa poneja samalta myyjältä. Liitteenä oli suorastaan yllytyksenä kuvia saman siittolan myytävistä poneista, josta tämä massiivinen miniponikuljetus oli tulossa. Cameron sieppasi sydämeni näistä ylivoimaisesti. Poni oli ihan järkevän näköinen minishettikseksi ja se oltiin opetettu ohjasajolle. Ja se oli ihanan värinen.

Ehkä jossain vähän tasapainoisemmassa mielentilassa olisin ohittanut tämän postauksen syvän huokauksen saattelemana kuten aina ennenkin, mutta nyt tiesin, että minulle oli tulossa sydämeeni yhden miniorin mentävä aukko parin viikon sisään. Lyhyestä virsi kaunis; minä soitin Cameronin myyjälle seuraavana päivänä ja kirjavalle hommattiin paperit, passit ja paikka tuontiautosta. Ei tätä hetkessä tapahtunutta heräteostosta oikein meinannut uskoa todeksi, ennen kuin Ray oli oikeasti poissa ja sitten eräänä aamuna Cameron kiikutettiin Vinterdalin pihaan.

Tervetuloa, poni. Katsotaan, mitä tästä tulee.