Stuteri Vinterdal
Etusivu Esittely Jalostusoriit Siitostammat Ruunat ja varsat Kasvatus Muuta

Tallin esittely

Sijainti ja tilukset

Stuteri Vinterdal sijaitsee metsien ja peltojen siimeksessä Ruotsissa Sandvikenissa, Gävleborgin läänissä. Päätalliin kuuluu tallirakennus, jossa on kolme karsinaa, yksi pesupaikka sekä varuste/oleskeluhuone. Tallista on suora kulku pihaton makuuhalliin, jossa on tilaa jopa kymmenelle hevoselle. Ulkopihatosta on kulkuväylät kolmelle eri laitumelle. Laidunten yhteenlaskettu koko on noin 100 hehtaaria. Tallilta löytyy luonnollisesti myös lantala, rehuvarasto sekä useita säilytysvarastoja esim. kärryille, mönkijälle, jne. Meiltä löytyy myös neljä erillistä tarhaa mahdollisia orivieraita tai -asukkaita varten.

Hevosmäärän kasvaessa elokuussa 2020 tuli ajankohtaiseksi laajentaa tallin tiloja. Lokakuun loppupuolella tontille valmistui kuusi hiekkatarhaa lisää, sekä pikkutalliksi nimitetty erillinen tallirakennus, jossa on peräti 10 karsinapaikkaa. Pikkutallissa asuu pääasiassa tallin oriit, kun taas tammat, nuoret ja ruunat asuvat edelleen pihatossa.

Vinterdalissa on yksi 25 x 60 metrin kokoinen hiekkapohjainen ulkoratsastuskenttä. Meillä on käytettävissämme hyväkuntoiset ratsastuspuomit sekä valjakkoajoon sopivat tarkkuuskartiot ja pallot. Maneesia tallilla ei ole, mutta luonnonläheisen sijaintimme ansiosta meillä on runsaasti rauhallisia maastoreittejä. Maastoreiteillä on vaihtelevasti metsää, peltoa ja hoidettua ratsastustietä. Tonttia reunustavassa järvessä on mahdollista uittaa hevosia.

Ajankulku ja hevosten ikääntyminen

Stuteri Vinterdalin toiminnan keskiössä on mahdollisimman realistinen ajankulku. Hevosemme ikääntyvät ennalta määriteltyyn tahtiin ja niillä harrastetaan vain yksilön ikään sopivissa muodoissa.

Hevosemme ikääntyvät kahdessa IRL kuukaudessa yhden vuoden. Varsa-aikana hevosten ikääntymistä ei ole nopeutettu, vaan ne viettävät rauhallista varsan elämää ja niillä käytetään vain varsojen/nuorten hevosten kuvia. Hevosten siirtyminen aikuisuuteen ja sitten kisakäyttöön alkaa kolmen tai neljän ikävuoden kohdalla. Hevosemme kilpailevat porrastetuissa ikärajojen puitteissa. Astutuksen jälkeen tammat ovat kantavana hieman alle 2 IRL kk ennen varsan syntymää.