Agate av Vinterdal

Loppuvuosi 2020 on ollut Kakun kanssa odottamattoman hieno. Ensinäkin Kakku palkittiin ponikantakirjan joulukuun arvostelutilaisuudessa I-palkinnolla, mikä tekee Kakusta Vinterdalin ensimmäisen ensimmäisellä palkinnolla kantakirjatun kasvatin! Pisterivi oli tasainen kaikilta tuomareilta ja vaikka poni käyttäytyikin tilaisuudessa ihan yhtä hölmösti kuin kotonakin, ei se aiheuttanut rokotusta arvostelussa. Vain päivä tämän upean saavutuksen jälkeen saimme viestiä valjakkovarsojen ja -nuorten laatuarvostelusta - Kakku oltiin palkittu VV-II -palkinnolla! Tässä vaiheessa tuli melkein jo tippa linssiin. VV-tilaisuudessa Kakun pisterivi oli hieno, erityisesti kasvattajaa hämmensi (mutta myös liikutti) "upeat" käytöspisteet 3/5!

Näin ollen vuosi 2020 päätettiin Vinterdalissa erittäin juhlallisissa tunnelmissa. Kakku oli todella joululomansa ansainnut. Ennen lomille laskua toteutin kuitenkin pitkään mielessä muhineen suunnitelmani, nimittäin astutin Kakun Fredillä. Eläinlääkäri ultrasi Kakun tiineksi, eli jäämme odottamaan todennäköisesti rautiaankirjavan minivarsan syntymää helmikuussa 2021. Ihanaa uutta vuotta kaikille!

Kakun täytettyä 2 vuotta aloimme hiljalleen ottamaan tamman arkeen mukaan ajo-opetuksen. Tähän asti päivät pitkät pihatossa loikoiluun tottunut Kakku oli työnteosta suorastaan kauhuissaan aluksi. Kun toimme Kakun kentälle ensimmäistä ohjasajoharjoitusta varten oli parka niin kauhuissaan, että se itki pihattokavereidensa perään taukoamatta eikä pysynyt aloillaan ollenkaan. Jouduimmekin siis tuomaan Unitan kentän reunalle taluteltavaksi koko treenin ajaksi, ettei kuulo lähtisi.

Ohjasajon salat eivät auenneet Kakulle aivan niin helposti kuin olisin toivonut. Takana kävelevä ohjastaja oli Kakun mielestä aivan ihmeellinen juttu, ja tamma koittikin koko ajan kääntyillä katsomaan taakseen tai kipittää jonnekin sivuun ohjastuntumaa pakoon. Tarvitsimme Kakulle ohjastajan lisäksi kaksi taluttajaa tamman pään molemmille puolille, ennen kuin Kakku ymmärsi, että sen on tarkoitus kävellä tavalliseen tapaan niin kuin taluttaessakin. Pysähtymiset ja liikkeellelähtemiset olivat tammalta aluksi todella hätäisiä, mutta niihinkin saatiin monen monella toistolla hieman tasaisuutta.

Ensimmäinen kerta kärryjen kanssa oli Kakulle jännittävä kokemus. Tammalle esiteltiin ensin pelkästään kärry ilman mitään sen kummempaa. Kakku tutki kärryjä silmät päästä pulottaen ja säpsähteli välillä, ihan kuin kärryt olisivat kuiskineet sille jotain. Koska Kakku oli sen verran epäileväinen, en edes raaskinut seuraavalla kerralla valjastaa tammaa kokonaan, vaan kävelimme ensin kentällä ympyrää niin, että minä ohjasajoin tammaa, ja mieheni käveli vierelläni vetäen kärryjä perässään. Näin ollen Kakku tottui kärryjen ääniin takanaan eikä enää ollut yhtä skeptinen mokomaakin vempelettä kohtaan.

Lopulta Kakun 3-vuotissyntymäpäivän jälkeen oli tarkoitus vihdoin valjastaa Kakku ja kokeilla kärryjen vetämistä. Valjastus sujui yllättävän hienosti, mutta liikkelle lähdettyään Kakku säikähti kovasti kun se huomasi, että kärryt liikkuvat sen mukana. Alkushokin laannuttua Kakku kulki aika hienosti kentällä ja lyhyellä maastopätkällä kärryt perässään, kunnes lopulta seuraavalla viikolla uskaltauduin kärryjen kyytiin kahden taluttajan voimin. Pelkäsin, että Kakku tarvitsisi tämänkin muutoksen sulatteluun aikaa, mutta tuntui, kuin tamma ei edes olisi huomannut minua kärryjen kyydissä! Ohjasajotreenistä oli selvästi ollut apua. Tuntuipa mukavalta päästä ensimmäistä kertaa ajamaan Kakulla maastoon, emmekä edes tarvinneet taluttajia, ainoastaan toisen valjakon eteemme näyttämään tietä!