Stall Ådahl
Virtuaalisia pohjoisruotsinhevosia
Navigaatio

2022-07-31

Pääsimme heti Stall Ådahlin ensimmäisenä toimintavuonna mukaan perinteisiin Virtuaalisen Työhevosyhdistyksen Kesämestaruuksiin! Me...

Lue arkistoa

Hasselbrun

Rekisterinumero VH16-080-0005
Syntymäaika 6.2.2016 (8-vuotias)
Rotu, sukupuoli pohjoisruotsinhevosori
Säkäkorkeus, väri 156 cm, tummanruunikko Ea/Aa
Maahantuoja Liia (VRL-11284)
Omistaja JP (VRL-01948)
Koulutustaso noviisi, Helppo B

Saavutukset

Luonnekuvaus

Hasseli on meidän ensimmäinen ehta oriimme. Oriiksi Hasselia ei voisi kuitenkaan arvata muulloin kuin toisinaan kevään kukkeessa, sillä luonteeltaan pähkinänruskea hurmurimme on mitä maltillisin ja kiltein hevonen. Hasseli on erittäin miellyttämisenhaluinen ja kuuliainen, joten yhteistyö sen kanssa sujuu pienen tallin arjessa ongelmitta. Hasseli ei koskaan ole joustamaton omissa mielipiteissään, vaan ihmisen käsky on aina laki. Tämän hevosen voi taluttaa tai asettaa seisomaan ihan mihin tahansa ja sille voi vaikka pukea satulan ja suitset väärinpäin, eikä Hasseli olisi asiasta moksiskaan. Hasselin miellyttämisenhalussa on se varjopuoli, että ori ei tee numeroa mistään tuntemuksistaan, ei edes kipuiluista. Tämän vuoksi Hasselia sopii käyttää eläinlääkärintarkastuksissa ja hierojalla säännöllisesti, ettei se piilottele vaivojaan liian pitkään.

Hasseli on kaikki käy -luonteensa puolesta loistava perhe- ja seurahevonen sekä hyvän luonteen periyttäjä. Tämä onkin Hasselin paras ja ainut valttikortti jalostusmarkkinoilla, sillä kilpahevonen se ei ole millään mittarilla. Toki kotona rauhalliseen maastoiluun ja kentällä jumppaamiseen Hasseli sopii kelvollisesti, mutta isoilla kilpa-areenoilla ruunikko jää auttamatta sporttisempien ja kyvykkäämpien hevosten jalkoihin. Rohkeasta ja kuuliaisesta luonteesta ei ole paljon apua monessa lajissa silloin, kun hevonen on notkea kuin näkkileipä ja sen luontainen eteenpäinpyrkimys on tasoa etana kesähelteillä. Hasselin kaikki kolme askellajia on hyvät ja puhtaat ja sillä on jopa jonkunasteista kokoamiskykyä, joten ehkä yhdistettynä oikeaan tammaan Hasselikin voisi jättää kisahevosia jälkeensä. Valitettavasti oriin olemattoman nopeuden, ketteryyden ja kestävyyden takia sillä ei ole potentiaalia juuri muuhun kuin helppoon kouluratsastukseen, noviisi-tason kärryttelyyn ja työhevosteluun.

Sukutaulu

Fleming
prh, trn, 158 cm
Förman
prh, m, 158 cm
Lotte
prh, rn, 154 cm
Kanelbrun
prh, vrn, 155 cm
Bergmott
prh, rt, 158 cm
Gyllene
prh, rnvkk, 153 cm

Jälkeläistiedot

Rotu, skpl Nimi Syntynyt Tiedot Emä
prh-t. Ådahls Linnea s. 8.7.2022 vrn, 155 cm e. Lillan
prh-o. Granblom s. 12.10.2022 trn, 156 cm e. Gemma
prh-o. Ådahls Hallgrim s. 2.4.2023 tprn, 156 cm e. Hårga
prh-o. Lindgårdens Ragge s. 12.8.2023 prn, 155 cm e. U Ruin

Kilpailumenestys

Pvm Paikka Tapahtuma Luokka Tulos
27.5.2022 Kuukson Kisatalli Työhevoskilpailut TYH Pariveto (pari Grumir) 3/13
28.5.2022 Kuukson Kisatalli Työhevoskilpailut TYH Parimetsäajo (pari Grumir) 1/14
31.5.2022 Ponitila Adina Valjakkoajokilpailut Noviisi koulukoe 5/7
11.6.2022 Stall Ådahl Työhevoskilpailut TYH Metsäajo 10/14
11.6.2022 Stall Ådahl Työhevoskilpailut TYH Veto 13/14
12.6.2022 Stall Ådahl Avajaisnäyttelyt NJ Harv. kv-oriit BIS1, MVA-SERT
25.6.2022 Susiraja Näyttelyt NJ Raskaat kv-oriit BIS1, MVA-SERT
28.7.2022 Kadon Kartano Kesämestaruus 2022 TYH Metsäajo 17/35
28.7.2022 Kadon Kartano Kesämestaruus 2022 TYH Veto 27/30
29.7.2022 Kadon Kartano Kesämestaruus 2022 TYH Metsäajo 35/35
29.7.2022 Kadon Kartano Kesämestaruus 2022 TYH Veto 22/30
30.7.2022 Kadon Kartano Kesämestaruus 2022 TYH Metsäajo 7/35
30.7.2022 Kadon Kartano Kesämestaruus 2022 TYH Veto 13/30
27.8.2022 Stall Ådahl Ådahls Skördefest 2022 TYH Käyttöajo 23/32
27.8.2022 Stall Ådahl Ådahls Skördefest 2022 TYH Veto 26/28
28.8.2022 Stall Ådahl Ådahls Skördefest 2022 TYH Käyttöajo 2/32
28.8.2022 Stall Ådahl Ådahls Skördefest 2022 TYH Veto 23/28
10.9.2022 Kadon Kartano Kartanon Hevoskyntökisat 2022 TYH Parikyntö (pari Grumir) 10/19
4.10.2022 Ponitila Adina Näyttelyt NJ Harv. hevosoriit BIS1, MVA-SERT
28.10.2022 Gennäsin ravirata Syysmestaruus 2022 TYH Metsäajo
28.10.2022 Gennäsin ravirata Syysmestaruus 2022 TYH Veto
29.10.2022 Gennäsin ravirata Syysmestaruus 2022 TYH Metsäajo
29.10.2022 Gennäsin ravirata Syysmestaruus 2022 TYH Veto
30.10.2022 Gennäsin ravirata Syysmestaruus 2022 TYH Metsäajo
30.10.2022 Gennäsin ravirata Syysmestaruus 2022 TYH Veto

Päiväkirja

12.10.2022: Astutushommia (kirjoittanut omistaja)

Syyskuussa Ådahlin vanhaan lankapuhelimeen pirahti soitto Aura Bredvikiltä. Hän kertoi eksyneensä Ådahlin nettisivuille ja ihastuneensa meidän hurmurioriiseemme Hasseliin niin kovasti, että hän tahtoisi astuttaa sillä oman pohjoisruotsinhevostammansa Gemman. Meillä asia otettiin tietysti ilolla vastaan - mitä enemmän pohjoisruotsalaisia maailmassa, sitä parempi! Astutustilanteen Hasseli hoiti tuttuun tapaan kuin herrasmies ja me jäimme jännityksellä odottelemaan, millaisen pienen pörrökasan Gemma varsoisi. Lopulta 12.10. pölyinen kahvituvan lankapuhelin soi jälleen: Aura kertoi, että Gemma oli varsonut hienon tummanruunikon oriin! Halusin välttämättä tulla Auran tallille iltapäiväkahveille katsomaan varsaa niin pian kuin mahdollista. Kyllä meinasin vallan herkistyä, kun näin pienen Granblomin eli "Torstin" - se oli kuin ilmetty isänsä kaksoisolento. Ylpeä isä Hasseli toivottaa onnea elämään ensimmäiselle orijälkeläiselleen!

11.2.2022: Jotain vanhaa, jotain uutta (kirjoittanut omistaja)

Hyvin pian Stall Ådahlin perustamisen jälkeen tuli luonnollisesti ajankohtaiseksi alkaa etsiä talliin sen ensimmäistä jalostusoria. Ennen kuin edes harkitsin hevosen tuontia itse, päätin selata pohjoisruotsinhevosoreja VRL:n hevosrekisteristä siinä toivossa, että joku listan jauhokuonoista olisi hiljaisessa myynnissä. Silmääni osuikin pian Liian omistama Hasselbrun. Oriista ei ollut lähes ollenkaan tietoa saatavilla, mitä nyt joitain esteratsastustuloksia sekä RHLA-arviointi, mutta siitä huolimatta minulla oli vahva tunne siitä, että tämä hevonen olisi Se Oikea. Lähetin rohkeasti oriista ostotarjouksen Liialle, joka sattuikin sopivasti lukemaan viestini parin päivän sisällä hänen taukoiluistaan huolimatta. Ilokseni Liia vastasi, että Hasseli muuttaisi meille Ruotsiin oikein mielellään! Pikaisen omistajanvaihdosbyrokratian jälkeen Hasseli lähti matkaan Suomesta kohti alkuperämaataan.